Näyttelyt syksy 2019

Otto A. 1879-1969

Musiikintutkija, professori Otto Anderssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 140 vuotta. Sibelius-museo juhlistaa tätä erikoisnäyttelyllä ”Otto A. 1879-1969”. Näyttely kertoo saaristolaispojan tiestä Vårdön saarelta yhdeksi keskeisimmistä musiikintutkijoista maassamme. Turkulaisille Otto oli vuosikymmenten ajan tuttu näky; aluksi lukkarikoululaisena ja sotilassoittajana, myöhemmin Åbo Akademin professorina ja rehtorina. Uteliaan tutkijan aikanaan keräämät soitin- ja arkistokokoelmat ovat nykyisen Sibelius-museon perustana.

Näyttely on avoinna 1.2.2019 – 5.1.2020.

Sibelius-näyttely

Museon Sibelius-perusnäyttely on avattu keväällä 2006, ja se on avoinna viimeistä syksyä.  Perusnäyttelyssä voi tutustua esineisiin museon laajoista kokoelmista, joihin sisältyy mm. valokuvia, käsikirjoituksia sekä lehtileikkeitä (Sibeliuksen hattua, keppiä ja sikarilaatikkoa unohtamatta). Näyttelyn yhteydessä on myös mahdollista kuunnella ja katsella säveltäjään liittyvää audiovisuaalista materiaalia ja syventyä hänen tapaansa säveltää, sekä tutustua alan tutkimukseen.
Työskentelemme parhaillaan uuden, lyhytkestoisemmaksi tarkoitetun Sibelius-näyttelyn parissa. Se avataan tammikuussa 2020.

 

Soitinnäyttely

Sibelius-museon perusnäyttely kuvaa suomalaisen musiikkikulttuurimme eri puolia tarjoten samalla näkymiä sekä muiden eurooppalaisten että ulkoeurooppalaisten kulttuurien musiikkielämään. Taidemusiikin historiaa tarkastellaan paikallisesta näkökulmasta. Turku oli keskiajalta aina pitkälle 1800-lukua saakka Suomen musiikkielämän keskus ja tämä näkyy myös Sibelius-museon omassa historiassa ja museon kokoelmissa. Eri soitinryhmien pääpiirteet ja historiallinen kehitys tulevat esitellyiksi museon useissa vitriineissä. Kansanmusiikilla on myös oma sijansa näyttelyssä. Äänitystekniikan ja äänentoiston historiaa esitellään omissa vitriineissään. Soitinnäyttely avattiin vuonna 2016