← Takaisin

Kuukauden esine: Nuottikirjoituskone Smith Corona Musicwriter

Tämän kuukauden ”Kuukauden esine”-julkaisu käsittelee aihetta nuottikirjoitus hieman erikoisen kojeen avulla, nimittäin kirjoituskoneen, jossa tavallisen kirjoituskoneen tutut merkit on korvattu nuottikirjoituksen symboleilla:

Kun ajatellaan 1800-luvun painoteollisuuden innovaatioita, voidaan sanoa kirjoituskoneen modernissa muodossaan aiheuttaneen saman vuosisadan lopulla pienen vallankumouksen siinä, miten tekstiä painetaan paperille. Kirjoituskone tarjosi suhteellisen nopean ja standardoidun tavan tuottaa painokaltaisia merkkejä paperille ja vastasi täten esimerkiksi toimistotyön ja valtion byrokratian tarpeisiin. Muutamassa vuodessa kirjoituskoneita kuitenkin mukautettiin myös muun muassa stenografiaan ja pistekirjoitukseen sekä myös nuottikirjoitukseen sopiviksi. Nuottikirjoitusta varten valmistetut kirjoituskoneet yleistyivät viimeistään 1900-luvun puolivälissä, ja niiden muotoilu muistutti usein tavanomaisia toimistokirjoituskoneita (esimerkiksi saksalainen Nototyp/Melotyp, 1933), mutta myös hieman epätavallisempia malleja valmistettiin (esimerkiksi amerikkalainen Keaton-kone, 1936 ja 1953).

Nuottikirjoituskoneet kuuluivat kuitenkin varsin kapealle markkinasegmentille eivätkä ilmeisesti koskaan saavuttaneet aivan samaa suosiota kuin tavanomaiset kirjoituskoneet, ehkä myös koneiden suhteellisen korkean hinnan (vakiomalli saattoi maksaa yli 400 dollaria 1960-luvun puolivälissä, nykyhinnoin noin 4 000 €) sekä käsin kirjoittamiseen verrattuna hitaan kirjoitusprosessin vuoksi (valmistajien nopeutta koskevista mainoslupauksista huolimatta). Tietokoneiden kehitys 1970- ja 1980-luvuilla tasoitti tietä nuottien ladonnalle digitaalisin menetelmin, joka lopulta korvasi nuottikirjoituskoneiden tarpeen.

Pyrkimys pienentää valmistuskustannuksia oli oletettavasti syy siihen, että osa menestyneimmistä nuottikirjoituskoneista valmistettiin muokkaamalla jo olemassa olevia, tavanomaisia kirjoituskoneita. Esimerkkinä tästä ovat Musicwriter-mallit, joiden ensimmäisen prototyypin rakensi vuonna 1946 yhdysvaltalainen säveltäjä ja oboisit Cecil Effinger (1914–1990); hän sai keksinnölleen patentin vuonna 1954. Sibelius-museon kokoelmiin kuuluva nuottikirjoituskone onkin sellainen, jokseenkin myöhempi (noin vuoden 1962) Musicwriter-mallin kannettava ”Studio”-muunnos, jota valmisti rajoitetun erän yksi aikansa johtavista kirjoituskonevalmistajista, Smith Corona.

Musicwriter Studio -malli seuraa ulkomuodoltaan samaa muotoilua kuin Smith Coronan valmistama tavanomainen Galaxie-kirjoituskone – toisin sanoen mallien välinen olennainen ero on siinä, että tavanomaiset kirjoitusmerkit sekä näppäimissä että tyyppivarsien päissä olevissa painotyypeissä on korvattu nuottimerkeillä:

Poikkeavien kirjoitusmerkkien lisäksi kirjoituskoneen käyttöohjeessa mainitaan joitakin koneen käyttöä ja mekaniikkaa koskevia yksityiskohtia, jotka poikkeavat tavallisesta: näppäimiä tulee painaa vain oikealla kädellä, kun taas vasemmalla kädellä operoidaan telanuppia, jolla säädetään paperin asentoa korkeussuunnassa. Normaalikäytössä aakkoslukon tulee olla painettuna alas, koska yleisimmin käytetyt nuottimerkit sijaitsevat siellä, missä näppäimillä olisi niin sanotusti ISOJA KIRJAIMIA pienkirjainten sijaan, ja itse asiassa viisi näppäintä – diskanttiavain 𝄞, puolinuotti 𝅗𝅥, neljäsosanuotti 𝅘𝅥, kahdeksasosanuotti 𝅘𝅥𝅮 ja kuudestoistaosanuotti 𝅘𝅥𝅯 – tuottaa oikean merkin vain, jos vaihtonäppäin on painettuna tai lukitussa asennossa. Tämän lisäksi kaikki näppäimet lukuun ottamatta välilyöntiä ja askelpalautinta ovat niin sanottuja tarkenäppäimiä, eli näppäimen painalluksen jälkeen vaunu ei siirry automaattisesti tavallisen kirjoituskoneen tapaan. Koneen mukana toimitettiin myös näyte sen tuottamasta painojäljestä, joka samalla toimii todisteena siitä, että kone oli läpäissyt laadunvalvonnan ennen lähettämistään tehtaalta:

Miten kirjoituskone on päätynyt Sibelius-museon kokoelmiin? Kirjoituskoneen etupaneelia koristaa kohokuvioitu etiketti kirjainlyhenteellä ja vuosiluvulla ”SKUL 1962”) sekä osoitetiedoilla ”Temppelikatu 12, 00100 Helsinki”, mikä viittaa siihen, että kone olisi kuulunut Suomen Kanttori-urkuriliitolle (SKUL).

Merkintä museon tietokannassa kertoo, että kirjoituskone on saapunut Sibelius-museoon museon entisen intendentin kautta; hän oli ostanut koneen kirpputorilta Helsingissä vuonna 1995. Kirjoituskoneen aikaisemman historian ja käytön yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole tarkemmin tiedossa.

Ketkä ovat yleisesti ottaen saattaneet käyttää nuottikirjoituskoneita ja mihin tarkoitukseen? Nuottikirjoituskoneiden kuten Musicwriterin markkinointimateriaali viittaa siihen, että kohderyhmänä eivät olleet pelkästään säveltäjät tai kopistit, jotka tarvitsivat painettujen nuottien kaltaista jälkeä ja olisivat ilman nuottikirjoituskonetta joutuneet viemään käsikirjoituksensa painotaloon ladottaviksi, vaan myös sovittajat, musiikin opiskelijat ja opettajat, koulut, musiikkistudiot, kirkot sekä musiikkikustantajat. Eräs musiikin alalla esiintyvä käyttötarkoitus, jota kirjoituskoneiden keksijät ja valmistajat eivät ehkä osanneet ennakoida, oli kirjoituskoneen käyttö soittimena. Ranskalainen näytelmäkirjailija Jean Cocteau käyttikin yhdessä maanmiehensä säveltäjä Erik Satien kanssa muun muassa kirjoituskonetta perkussiivisena soittimena kiistanalaisessa baletissa vuonna 1917 (Parade), ja yhdysvaltalainen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Leroy Anderson sävelsi vuonna 1950 teoksen, jossa kyseinen koje toimii jopa sooloinstrumenttina (The Typewriter). Myös Musicwriter-mallit ovat kaiketi olleet jonkin verran käytössä sekä soittimina että sävellystyökaluina muusikoiden keskuudessa ympäri maailmaa. Nuottikirjoituskone onkin ehkäpä myös musiikkikirjoituskone?

Kuukauden esine -postaussarjassa Sibelius-museon kokoelmahenkilökunta esittelee valikoituja objekteja museon kokoelmista. Vuonna 2026 postaukset julkaistaan joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.