Aboagora on tuonut monipuolisesti tiedettä ja taidetta Sibelius-museoon jo kymmenen vuotta - Sibeliusmuseum
Takaisin

Aboagora on tuonut monipuolisesti tiedettä ja taidetta Sibelius-museoon jo kymmenen vuotta

01.09.2021

Tiede- ja taidetapahtuma Aboagoraa on kymmenen vuoden ajan järjestetty elokuisin Sibelius-museolla. Tämän vuoden tapahtuman teemana oli tuli.

Kuva oranssinpunaista laavaa puskevasta Fagradalsfjall-vuoresta on heijastettuna valkokankaalle Sibelius-museon hämärässä konserttisalissa
Taiteilija Alessa Brossmerin esitys käsitteli Islannin tulivuorenpurkauksia. Kuvassa Fagradalsfjall-vuori, joka alkoi purkautua 19. maaliskuuta. Kuva: Johanna Juupaluoma

Kuva oranssinpunaista laavaa puskevasta Fagradalsfjall-vuoresta on heijastettuna valkokankaalle Sibelius-museon hämärässä konserttisalissa. Noin parikymmenhenkinen yleisö seuraa keskittyneesti, kun Islannissa oleva taiteilija Alessa Brossmer kertoo etäyhteyksin viime maaliskuussa tapahtuneesta tulivuorenpurkauksesta. On elokuinen perjantai-iltapäivä ja käynnissä on yksi kolme päivää kestäneen Aboagora: Fire -tapahtuman viimeisistä ohjelmanumeroista.  Tämän vuoden teemana on ollut tuli. Valkokankaalla hehkuva näky on kirjaimellisesti teeman ytimessä, mutta tulta on kuluneina päivinä käsitelty hyvin monesta näkökulmasta ja kuvaannollisestikin.

On puhuttu niin Turun palosta (1827), esoteerisuuden tutkimuksesta, solubiologiasta, syövästä, keramiikkatyöpajoista yliopisto-opiskelijoille, kansalaisvaikuttamisesta, rakkaudesta ja rasismista unohtamatta tulen ympäristövaikutuksia, ennätyshelteitä ja viimeaikaisia metsäpaloja. Erityisesti Aboagoran pääpuhujiin eli agoristeihin kuulunut Hytti nro 6 -kirjasta Finlandia-palkinnon saanut kirjailija ja taiteilija Rosa Liksom korosti ihmisen vaikutusta käynnissä olevaan ympäristökriisiin. Tulen ympäristövaikutuksista jatkoi myös Australiasta niin ikään etäyhteyksin osallistunut tulen maantieteen (pyrogeography) professori David Bowman (University of Tasmania), joka kuuluu maailman johtaviin tulitutkijoihin.

Kymmenen vuoden yhteistyö

Aboagora on Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun AMK:n Taideakatemian ja Åbo Akademin säätiön yhteydessä toimivan Donner-instituutin yhdessä järjestämä kansainvälinen tiede- ja taidetapahtuma, joka on koonnut yhteen satoja tutkijoita, taiteilijoita ja yleisön jäseniä Suomesta ja ulkomailta Sibelius-museon veistoksellisen betonikaton alle. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2011, kun Turun kaupunki vietti kulttuuripääkaupunkivuotta. Aivan alusta lähtien Aboagoran tapahtumapaikkana on ollut Sibelius-museo.

Tapahtumalle Sibelius-museo on antanut täydelliset puitteet: konserttisali on taipunut hyvin erilaisten esitysten ja puheenvuorojen näyttämöksi, ja Woldemar Baeckmanin arkkitehtuuri itsessään kutsuu luovaan ja rajoja rikkovaan ajatteluun. Museo instituuttina edustaa myös hyvin samankaltaisia arvoja kuin mitä Aboagorassa halutaan tuoda esille: kulttuurin ja tiedon edistämistä ja vaalimista kaikille avoimessa ympäristössä. Aboagorassa esimerkiksi pääpuhujien esiintymiset eli Agorat ovat kaikille ilmaisia.

Tiede- ja taidetapahtuma Aboagora järjestettiin hybridimuodossa Sibelius-museon konserttisalissa.
Woldemar Baeckmanin arkkitehtuuri kutsuu luovaan ja rajoja rikkovaan ajatteluun. Kuva: Pekko Vasantola

Jo toista vuotta monet kulttuuritapahtumat ovat olleet tauolla tai niitä on jouduttu järjestämään epävarmoissa ja muuttuvissa olosuhteissa Covid-19-pandemiatilanteen takia. Myös Aboagoraa on jouduttu suunnittelemaan ja järjestämään poikkeuksellisissa olosuhteissa, mutta pandemiatilanteesta huolimatta tapahtumaa ei ole tarvinnut jättää kokonaan järjestämättä.  Elokuussa Aboagora järjestettiin toistamiseen hybridimuodossa. Kun tavanomaisesti museolle on kokoontunut noin 150 tapahtumavierasta, nyt moni osallistujista seurasi tapahtumaa livestreamin kautta ja paikanpäälle otettiin huomattavasti pienempi joukko vallalla olleiden ohjeistusten mukaisesti.

Kaipuu kulttuuritapahtumien pariin ja esimerkiksi elävän musiikin ääreen on kuitenkin monilla jo suuri. Sen saattoi huomata esimerkiksi keskiviikkoillan Astrid Swanin konsertissa, joka oli useille paikalle olleille ensimmäinen konserttikokemus pitkiin aikoihin.  Jokin rikkaus ja voima sisältyy siihen, että koemme taidetta, kohtaamme toisemme ja jaamme hetkiä yhdessä, vaikka hienoja elämyksiä pystyy saavuttamaan myös digitaalisesti.  Aboagora onkin luotu kohtaamispaikaksi. Tapahtuman yhtenä ajatuksena on, että eri tieteen- ja taiteenalojen edustajat voisivat kohdata toisensa ja mahdollisesti luoda uusia tapoja yhdistää taidetta ja tutkimusta. Sitä tarkoittaa myös tapahtuman nimi, joka koostuu latinankielisistä sanoista Aboa (Turku) ja agora (markkina-/kohtaamispaikka).

Laulaja-lauluntekijä Astrid Swan konsertoi Sibelius-museon konserttisalissa.
Laulaja-lauluntekijä Astrid Swan konsertoi Aboagorassa ja esitti uutta musiikkia syksyllä ilmestyvältä levyltään D/other. Kuva: Pekko Vasantola.

Vuodesta 2019 lähtien Aboagorassa on ollut käynnissä ”The Five Rings” -teemakokonaisuus (maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys), johon liittyen tänä vuonna puhuttiin tulesta. Laajat teemat antavat mahdollisuuden käsitellä niin ikiaikaisia kuin tässä hetkessäkin olevia kysymyksiä. Tänä vuonna teemaa käsiteltiin esimerkiksi kulttuurintutkimuksen, luonnontieteiden, musiikin, kuvataiteen, kirjallisuuden ja esittävän taiteen keinoin, mutta monet muutkin alat ovat olleet eri vuosina edustettuina. Vuoden päästä Sibelius-museolla tavataan taas. Silloin museolla puhaltaa tuuli.

Lisätietoa Aboagorasta: www.aboagora.fi

Teksti: Johanna Juupaluoma, Aboagoran harjoittelija 2021

ABOAGORAn toteuttavat yhteistyössä Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaine, Åbo Akademin säätiön yhteydessä toimiva Donner-instituutti, Åbo Akademi sekä Turun AMK:n Taideakatemia. Hanketta rahoittavat Koneen Säätiö, Svenska Kulturfonden sekä vuonna 2021 myös William Thuringin säätiö, ja tapahtuman rahoituksen takaavat Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Åbo Akademin säätiö.