Kuukauden esine: Naisten musiikkikerho – Sibelius-museo Siirry pääsisältöön
← Takaisin

Kuukauden esine: Klubben – naisten musiikkikerho

02.09.2026

Sibelius-museon arkistokokoelmiin kuuluu joukko niin sanottuja erilliskokoelmia, jotka ovat esimerkiksi yhteen tiettyyn henkilöön tai yhteisöön liittyviä aineistokokonaisuuksia. Osa erilliskokoelmista on kooltaan hyvin isoja, jopa kokonaisen arkistohuoneen laajuisia, osa taas pienempiä, kuten Klubben-kokoelma (SmS30). Se mahtuu kokonaisuudessaan yhteen arkistokoteloon.

Klubben-musiikkikerhon muistokirja, jonka sivuilla tekstiä ja valokuvia
Klubben-kokoelmaan kuuluu muun muassa sidottu kirja, johon on koottu kerhoon liittyviä muistoja ja valokuvia vuosien varrelta.

Nimi Klubben viittaa Helsingissä tammi-helmikuussa 1922 perustettuun yksityiseen naisten musiikkikerhoon. Kerhoidean äiti oli Aili von Freymann (o.s. Gripenberg; 1885–1945). Hänen ajatuksenaan oli koota samanhenkisiä naisia viettämään aikaa yhdessä muun muassa musisoinnin parissa. Jäsenten keski-ikä oli kerhon perustamisen aikoihin noin 34 vuotta, ja siihen kuului enimmillään kymmenen jäsentä. Osa heistä oli opiskellut musiikkia määrätietoisemmin, osalle se oli enemmänkin harrastus – joskin tärkeä sellainen. Osaa kerhon jäsenitä yhdisti myös se, että he olivat Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun entisiä oppilaita.

Ryhmäkuva Klubben-musiikkikerhon jäsenistä
Klubbenin jäsenet yhteiskuvassa. Alarivissä vasemmalta: Anni Nybom, Anna Holma (o.s. Borenius), Aili von Freymann (o.s. Gripenberg), Toini Sjöström (o.s. Haapanen), ja Gertrud Wichmann; ylärivissa vasemmalta: Eva Paloheimo (o.s. Sibelius), Anna Suolahti (o.s. Forsell), Elsa Ignatius (o.s. Snellman), Clara Borenius (o.s. Snellman) ja Martha Nybom.

Jäsenet pitivät aluksi noin kymmenen musiikkitapaamista vuodessa, vuoron perään eri jäsenten kodeissa. Tapaamisissa soitettiin yhdessä musiikkikappaleita – silloin tällöin kuultiin myös musiikkiaiheisia esitelmiä, ja toisinaan mukaan kutsuttiin myös ulkopuolisia vierailijoita. Miehiä ei tapaamisiin kuitenkaan huolittu; tämä oli kerhon ”ensimmäinen ja tärkein ehto”.

Kerhotapaamisen musiikkiohjelmia:

Kerho toimi aktiivisesti 1930-luvun loppupuolelle saakka, minkä jälkeen sen tapaamiset ja muu toiminta vähenivät selvästi. Kerhoa ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti lopetettu. Viimeinen muistiin merkitty tapaaminen pidettiin 19.1.1963, jolloin suuri osa jäsenistä oli jo kuollut. Viimeisinä elossa olivat Clara Borenius (o.s. Snellman; 1895–1990) ja Klubben-aineiston Sibelius-museolle vuonna 1981 lahjoittanut Gertrud Wichmann (o.s. Lönnroth; 1893–1996).

Klubben telegram scaled
Kerhon täytettyä 10 vuotta vuonna 1932 useat kulttuurielämän merkkihenkilöt ja yhteisöt lähettivät sille onnittelutervehdyksiä. Kuvassa säveltäjä Armas Järnefeltin ja laulajatar Ida Ekmanin lähettämät sähkeet.
SmF13422
Klubbenin 10-vuotisjuhla Aili von Freymannin luona 31.1.1932.

Klubben-kokoelma on mainio esimerkki siitä, että kokoelman pienuus ei suoraan korreloi sen merkittävyyden kanssa – tämäkin pieni arkiston helmi tarjoaa mielenkiintoista ja ainutlaatuista aineistoa sille, joka haluaa tutustua 1920–1930-lukujen kaupunkilaisnaisten musiikkiharrastuksiin. Klubben oli sen verran pieni ja yksityinen toimija, ettei sen toiminnasta löydy juurikaan mainintoja sanomalehdissä; tämä lisää omalta osaltaan kyseisen erilliskokoelman säilymisen tärkeyttä.

SmF13377
Kerholaisia ”musisoimassa” Backbyn kartanon pihalla Espoossa vuonna 1922.

Klubbenin muistokirjassa olevat valokuvat on digitoitu ja ne julkaistaan Finnassa. Muuhun aineistoon pääsee tutustumaan varaamalla ajan arkiston tutkijahuoneeseen. Varauspyynnön voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen sibmusarkiv@stiftelsenabo.fi.

Kuukauden esine -postaussarjassa Sibelius-museon kokoelmahenkilökunta esittelee valikoituja objekteja museon kokoelmista. Vuonna 2026 postaukset julkaistaan joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona.