Lyijystä digiin– 200 vuotta sanomalehtihistoriaa
Åbo Underrättelser -lehden juhlanäyttely Lyijystä digiin – 200 vuotta sanomalehtihistoriaa juhlistaa Suomen vanhinta edelleen ilmestyvää sanomalehteä.
Sibelius-museon kesän 2024 näyttely sukeltaa mediahistorian maailmaan. Åbo Underrättelser, tuttavallisemmin ÅU, on selvinnyt niin Turun palosta, konkursseista kuin mediamaailman myllerryksistäkin. Näyttely esittelee muun muassa sekä ÅU:n syntyhistoriaa että nykytilaa, ihmisiä lehden takana, kiintoisimpia uutisia vuosien varrelta ja sanomalehden kokeiluja muiden mediamuotojen parissa. Näyttelykävijä pääsee perehtymään sisältöön paperilehden perinteisin keinoin – tekstein ja kuvin – mutta myös esineiden ja videoiden avulla.
Suoraan Åbo Underrättelseriin liittyvän sisällön lisäksi näyttely esittelee painotekniikan ja mediamaailman muutoksia viimeisen 200 vuoden ajalta.
Sisällön näyttelyyn on tuottanut ÅU:n historiikin Äldst i Finland men aldrig gammal aiemmin tänä vuonna julkaissut historioitsija Christoffer Holm.
Näyttely on osa ÅU:n 200-vuotisjuhlallisuuksia. ÅU ja Sibelius-museo myös jakavat palan yhteistä historiaa, sillä ne molemmat ovat aikoinaan vaikuttaneet Tryckerihusetissa, museon naapurikiinteistössä. Toinen yhteinen nimittäjä on Åbo Akademin säätiö. Säätiö ylläpitää Sibelius-museota ja omistaa suurimman osan ÅU Mediasta, joka julkaisee lehtiä Åbo Underrättelser ja Pargas Kungörelser.
Näyttely avautuu 15. kesäkuuta ja jatkuu syyskuun 15. päivään asti.