Musiikillisia tarinoita ja tarinoivaa musiikkia - Sibeliusmuseum Siirry pääsisältöön

Musiikillisia tarinoita ja tarinoivaa musiikkia

Aikuinen 15€

Opiskelija/ eläkeläinen 12€

← Kaikki tapahtumat

Voiko musiikki ilmaista ajatuksia ja kertoa tarinaa? Entä voiko puhuja oppia vaikuttamisen keinoja säveltäjiltä? Näin ajateltiin ainakin barokin aikana. Illan musiikki vie meidät Versailles’in hoviin madridilaisen El Gran Teatro del Mundo -yhtyeen johdattelemana. Ohjelmassa myös barokin suurten mestareiden Bachin ja Couperinin teoksia. Puhetaidon opettaja Juhana Torkki avaa musiikin lomassa sävellysten retorisia maailmoja.  

Konsertin kesto n. 90 min. Tilaisuus on suomeksi.

El Gran Teatro del Mundo

Miriam Jorde – barokkioboe
Bruno Hurtado – viola da gamba
Julio Caballero – cembalo

El Gran Teatro del Mundo -yhtye on erikoistunut 1600- ja 1700-lukujen musiikin esittämiseen.
Nimensä yhtye on saanut espanjalaisen runoilijan Pedro Calderón de la Barcan samannimisen barokkimysteerinäytelmän mukaan vuodelta 1655, ja ajatus yksittäisistä päähenkilöistä eksistentiaalisten inhimillisten olosuhteiden edustajina theatrum mundissa edustaa myös yhtyeen esteettistä ajatusta: yhteinen taiteellinen näkemys yhdistettynä jokaisen jäsenen yksilöllisyyteen ja temperamenttiin korostavat musiikin moninaisia vaikutteita luoden eloisan ja dramaattisen esityksen, jossa kunkin teoksen retoriikka korostuu.

El Gran Teatro del Mundo on esiintynyt ympäri Eurooppaa, muun muassa Oude Muziek -festivaalilla Utrechtissa, Festtage Alter Musik Baselissa, Musikinstrumentenmuseum Berlinissä, Musica Antica Urbinossa, Festival d’Ambronayssä, Centro Botìn Santanderissa ja Riian vanhan musiikin festivaalilla. Yhtye valittiin myös yhdeksi ”lupaavista nuorista yhtyeistä” kansainvälisen nuorten taiteilijoiden esittelyn (IYAP) Laus Poliphoniae -festivaalilla Antwerpenissä ja he voittivat palkinnon myös parhaasta espanjalaisen musiikin tulkinnasta Antón García Abril -kilpailussa Bazassa vuonna 2017. Vuonna 2018 El Gran Teatro del Mundo sai tukea eeemerging-hankkeesta (Emerging European Ensembles), jolla tuetaan nuoria vanhan musiikin yhtyeitä Creative Europe -ohjelman puitteissa. Vuonna 2019 yhtye voitti ”Cambridge Early Music Prize” -palkinnon Yorkissa järjestetyssä Early Music Young Artists Competition -kilpailussa.

Mortals play; this earthly ball let unfold, for there of all that is done, the scene must be.”

Juhana Torkki (s. 1977) on maamme johtavia puhetaidon opettajia. Torkki on tullut tunnetuksi suosituista ja palkituista kirjoistaan: Puhevalta, Neuvotteluvalta, Tarinan valta. Torkki on myös suomentanut filosofisia kirjoituksia latinan ja kreikan kielestä.