Puutarha Sibelius-museon takapihalla - Sibeliusmuseum Siirry pääsisältöön
← Takaisin

Puutarha Sibelius-museon takapihalla

12.07.2022

Sibelius-museon arkkitehtuuri, osa 6

Luonnonkivistä rakennetulta terassilta avautuu näkymä Sibelius-museon puutarhaan.
Museon arkkitehti Woldemar Baeckmanin mielestä Sibelius-museon ympäristö oli yksi
Turun kauneimmista, ja siksi hän halusi olla hienotunteinen sitä kohtaan. Tästä syystä hän
jätti museon takapihalle puistoalueen. Baeckman oli myös aluksi suunnitellut museon
sisäänkäynnin puutarhan ja joen puolelle, mutta koska kaikilla muilla Piispankadun
rakennuksilla oli julkisivu kadulle päin, Baeckman muunsi suunnitelmansa.


Takapihan ruusutarhassa kukkii kesäisin harvinaisia ruusukasveja – museon puutarhassa
on syytä käydä jo vain ihastelemassa kesäistä ruusuloistoa! Komea tammi, joka kasvaa
keskellä puutarhaa, on Turun keskustan vanhimpia puita, ja se säilyi Turun palosta 1827.
Tämän tammen istutti luultavasti professori Pehr Kalm melkein 300 vuotta sitten – Kalm oli
aikansa tunnetuimpia suomalaisia tiedemiehiä ja tutkimusmatkailijoita!


Tässä paikassa sijaitsi myös aikoinaan Suomen ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha.
Sen perusti alun perin Turun akatemian rehtori ja lääketieteen professori Elias Tillandz
vuonna 1678. Myöhemmin, vuonna 1757, Carl Fredrik Mennander perusti Turun
akatemian kasvitieteellisen hyötypuutarhan Piispankadulle 15–17. Pehr Kalm sai
tehtäväkseen jälleenrakentaa hyötypuutarhan; hän istutti noin 388 kasvia ja siemeniä, joita
hän oli saanut mm. Carl von Linnéltä Uppsalasta sekä Pietarin tiedeakatemialta.


Takapihalla sijaitsee nykyään Jan Erik Anderssonin ympäristötaideteos ”Pehr Kalm
revival” vuodelta 2012, joka tilattiin kiitokseksi Åbo Akademin 2009–11 varainkeruuseen
lahjoittaneille. Teos on osa Pehr Kalmin kasvitieteellisen puutarhan rekonstruktiota ja
palautti kahdeksasosan alkuperäisestä puutarhasta. Puutarhan upeat istutukset on
suunnitellut puutarha-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröjer.


Jos satuit kiinnostumaan Pehr Kalmista sekä hänen elämästään, tutkimuksestaan ja
tutkimusmatkoistaan, niin tule ihmeessä käymään Sibelius-museon Pehr Kalm
-näyttelyssä!


Jannica Grönroos