Sibbe Live - Vanhan musiikin ilta - Sibeliusmuseum

Sibbe Live – Vanhan musiikin ilta

29.09.2021 19:00 – 20:00

Aikuinen 15€

Eläkeläinen/opiskelija 12€

Kaikki tapahtumat

Ophelia: Sanna Kola, mezzosopraano, Tuomas Kourula, arkkiluuttu

John Dowland

John Dowland (1563-1626) oli englantilainen säveltäjä, luuttuvirtuoosi ja taitava laulaja, aikansa arvostetuimpia muusikoita. Hän työskenteli ja matkusti ympäri Eurooppaa, ja toi tuliaisina musiikillisia vaikutteita mm. Italian ja Saksan hoveista. Hän toimi myös Tanskan kuninkaan Kristian IV:n hovikapellissa.

Soololaulu luutun säestyksellä oli jo Dowlandin aikaan vakiintunut perinne Englannissa, mutta Dowland kehitti muodon huippuunsa. John Dowlandin sävellyksille on ominaista hienostunut melankolia, koristeellinen luuttutekstuuri ja laulutekstien herkkä käsittely. The Second Booke of Songes or Ayres (1600) on toinen hänen neljästä luuttulaulujen kokoelmastaan. John Dowland työskenteli kirjaa valmistellessaan Tanskan hovissa.

Ophelia on turkulainen vanhan musiikin duo, jonka jäsenet ovat Sanna Kola (mezzosopraano) ja Tuomas Kourula (luuttu). Ophelia on erikoistunut luuttulaulujen esittämiseen, varsinkin englantilaiseen 1500- ja 1600-lukujen musiikkiin ja aivan erityisesti John Dowlandin lauluihin. Vuonna 2019 John Dowlandin The First Booke of Songes -kokoelman esitykset tarinallisissa konserteissa innostivat konserttiyleisöjä, ja nyt on vuorossa The Second Booke of Songes. Livekonserttien lisäksi Ophelia esiintyy videotallenteilla, jotka ovat nähtävillä Ophelian YouTube-kanavalla ja verkkosivullamme osoitteessa OPHELIA.FI

Sanna Kola on vanhaan musiikkiin erikoistunut mezzosopraano ja laulupedagogi, joka opettaa laulustudio Ääniräätälissä ja johtaa kamarikuoro Melosta. Hän on toiminut solistitehtävissä Turun ja Keski-Suomen alueella, ja laulanut mm. Savonlinnan oopperajuhlakuorossa, Kuninkaantien muusikoissa, Key Ensemblessä ja keskiaikaisessa lauluyhtye Cavalierissa. Laulajana Kola kokee olevansa ensisijaisesti tarinankertoja – musiikin aikakaudesta riippumatta. Kola kuuluu Turun Vanha Musiikki ry:n perustajajäseniin, ja toimii tällä hetkellä seuran puheenjohtajana.

Tuomas Kourula on klassinen kitaristi ja luutisti sekä Turun konservatorion kitaransoiton lehtori. Soittajana hänen mielenkiintonsa kohdistuu etenkin vanhaan musiikkiin ja sen instrumentteihin, luuttuihin ja barokkikitaraan. Vanhan musiikin vapaus ja lumoava sointi samoin kuin sen kulttuuritausta ja maailmankatsomus laajemmin ovat hänelle kuin paluu unohtuneeseen, mutta tuttuun kotimaahan.

Tässä konsertissa Kourula soittaa arkkiluuttua, joka on Italiassa 1600-luvulla renessanssiluutusta kehittynyt muoto. Se sopii erityisen hyvin juuri lauluäänen säestämiseen. Dowlandin musiikkia soitetaan usein pienemmällä renessanssiluutulla, mutta myös arkkiluuttu tunnettiin Dowlandin elinaikana Englannissa ja sellaisilla varmasti soitettiin myös hänen musiikkiaan.