Sibbe Live!: Romantiikan helmiä
12.02.2025 19:00 – 20:00
Peruslippu 15€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
Opiskelijat/ eläkeläiset/ lapset 12€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
GLO-kvartetti: Henna Linko, piano Hanne Lund, viulu, Ilana Gothóni, alttoviulu, Laura Olli, sello
Ohjelma:
Robert Schumann
Pianokvartetto Es-duuri op. 47
Sostenuto assai – Allegro non troppo e con molto sentimento
Scherzo – molto vivace
Andante – cantabile
Finale – vivace
Gabriel Fauré
Pianokvartetto nro 2 g-molli op. 45
Allegro molto moderato
Allegro molto
Adagio non troppo Allegro molto
TEOSESITTELYT
Robert Schumann (1810–1856) oli saksalainen säveltäjä, jonka tyyli edustaa romantiikkaa kenties puhtaimmillaan. Nykyään häntä pidetään kiistattomasti yhtenä 1800-luvun suurista säveltäjistä, mutta samanlaista arvostusta hän ei elinaikanaan vielä nauttinut.
Schumannin oma soitin oli piano, jonka soittamisen hän aloitti seitsemänvuotiaana Johann Gottfried Kuntsch -nimisen itseoppineen urkurin johdolla. Aloitettuaan lakiopinnot 18-vuotiaana äitinsä vaatimuksesta, hän päätyi Friedrich Wieckin piano-oppilaaksi. Wieckillä oli tytär Clara, josta isä koulutti järjestelmällisesti ja kuria kaihtamatta konserttipianistia. Robert ja Clara rakastuivat ja menivät Wieckin kauhuksi naimisiin. Clarasta tuli kuuluisa konserttipianisti, joka jatkoi loistokasta uraansa siitä huolimatta, että sai Schumannin kanssa kahdeksan lasta. Robertin oma esiintyminen pianistina sen sijaan päättyi ennenaikaisesti. Osasyynä olivat ainakin käsiongelmat, joita Schumann itse pahensi käyttämällä sormia “vahvistavaa” laitetta aiheuttaen käteensä hermovaurion. Clara esitti usein miehensä teoksia, joita yleisö alkuun piti vaikeasti ymmärrettävinä. Myös Franz Liszt esitti Schumannin pianokappaleita, mutta jälleen vastaanotto oli nihkeä. Myöhemmin yhä Schumannin elinaikana sävellykset saivat vähitellen enemmän ansaitsemaansa arvostusta, ja esimerkiksi orkesteriteoksia esitettiin säännöllisesti.
Schumann oli säveltäjän uransa ohella pätevä musiikkikriitikko ja -journalisti, joka oli erityisen innoissaan kirjallisuudesta ja runoudesta. Hänen laulusarjansa Dichterliebe (op. 48) sekä Liederkreis-sarjat (op. 24 ja 39) Heinen ja Eichendorffin runoihin ovatkin säveltäjän keskeistä tuotantoa. Muihin tunnettuihin teoksiin kuuluvat esimerkiksi neljä sinfoniaa, pianokonsertto sekä lukuisat soolopianoteokset, esimerkiksi Kreisleriana, Fantasia C-duuri sekä Carnaval. Kamarimusiikista mainittakoon kolme pianotrioa ja jousikvartettoa, pianokvintetto (op. 44), sekä tänään kuultava pianokvartetto (op. 47). Pianokvintetto ja pianokvartetto valmistuivat peräjälkeen vuonna 1842 ja molemmissa on myös sama sävellaji, Es-duuri.
Pianokvartetto sai heti ilmestyttyään varsin hyvän vastaanoton. Schumann haki kenties inspiraatiota Mozartin pianokvartetosta (g-molli), ja selkeitä vaikutteita on antanut myös Schubertin pianotrio nro 2. Pianokvartetto koostuu neljästä osasta ja on tekstuuriltaan tasaveroisen kamarimusiikillinen, toisin kuin pianokvintetto, jossa jouset muodostavat konserttosäestyksen kaltaisen vastaparin piano-osuudelle. Kvartetossa instrumenttien tasavertaisuuden kuulee selkeästi esimerkiksi rauhallisessa kolmannessa osassa, jossa taivaallisen kaunis teema vuorottelee soittajalta ja instrumentilta toiselle.
Schumannin terveys reistaili jo nuorella iällä, ja hän kärsi myös vaikeista mielenterveysongelmista. Masennusjaksot katkaisivat säännöllisesti säveltäjän luovat kaudet, ja Schumannia vaivasivat toistuvasti myös erilaiset pakko-oireet: hän saattoi kuulla outoja ääniä tai pelätä tulevansa myrkytetyksi. Vuonna 1854 Schumann yritti itsemurhaa heittäytymällä Rein-jokeen, minkä jälkeen hänet toimitettiin omasta pyynnöstään mielisairaalaan. Schumannin kuoli mielisairaalassa vuonna 1956 vain 46-vuotiaana. Luultavasti kuolinsyynä oli kuppa, joka oli jo pidemmän aikaa tehnyt tuhojaan säveltäjän kehossa.
Gabriel Fauré (1845–1924) on yksi merkittävimmistä ranskalaisista säveltäjistä, jonka tyyli inspiroi lukuisia 1900-luvun säveltäjiä. Hänen musiikkinsa on tietyllä lailla romantiikan ja modernimman musiikin välimaastossa, ja hänen harmoniset ja melodiset innovaationsa vaikuttivat merkittävästi seuraavien sukupolvien musiikkiin. Kun Fauré syntyi, sävelsi Chopin edelleen, ja Faurén kuollessa musiikissa vaikuttivat jo jazz, sekä esimerkiksi uusi atonaalinen tyyli Schönbergin ja Webernin esittelemänä.
Fauré syntyi Pamier’n pikkukaupungissa etelä-Ranskassa kuusilapsisen perheen kuopukseksi. Gabriel lähetettiin ensin sijaisäidin hoiviin, mutta palasi nelivuotiaana perheensä pariin, hänen isänsä saatua työpaikan Montgauzyssa opettajia kouluttavan oppilaitoksen johtajana. Fauré on muistellut käyneensä soittamassa lapsena oppilaitokseen kuuluneen kappelin harmoonilla, ja olleensa haltioitunut soittamisen ilosta, vaikka ei vielä osannut teknisessä mielessä juuri mitään. Eräs sokea vanha rouva kuuli Faurén musisointia, kertoi tämän vanhemmille lapsen lahjakkuudesta ja kehotti hankkimaan hänelle soitonopettajan. Yhdeksänvuotiaana Fauré aloitti musiikkiopinnot Pariisissa Louis Niedermeyerin koulussa. Opetus oli erinomaista, ja nuori Fauré opiskeli pianonsoiton lisäksi myös mm. harmoniaa, kuoronjohtoa, sävellystä ja urkujen soittoa. Niedermeyerin kuoltua vuonna 1861 Fauré sai piano-opettajakseen Camille Saint-Saënsin, joka tutustutti hänet ajan nykymusiikkiin, esimerkiksi Schumanniin, Lisztiin ja Wagneriin. Saint-Saënsista tuli myös Faurén läheinen ystävä.
Opintojensa jälkeen Fauré työskenteli urkurina useammassa kirkossa, antoi pianotunteja ja jatkoi sävellystyötään. Vuonna 1871 Fauré nimitettiin Pariisin Saint-Sulpice -kirkon kuoromestariksi ja urkuriksi. Samana vuonna perustettiin myös “Société Nationale de Musique” -yhdistys, jonka yksi perustajajäsenistä oli Fauré (muut jäsenet olivat Saint-Saëns, Franck, Massenet, Bizet ja Chabrier). Yhdistyksestä tuli tärkeä foorumi Faurén sävellysten esittelyyn, ja vuonna 1877 tapahtuneesta ensimmäisen viulusonaatin kantaesityksestä tuli tärkeä käännekohta Faurén uralla.
Fauré utsågs till lärare i komposition vid Paris konservatorium och 1896 blev han konservatoriets direktör. Fauré undervisade många unga tonsättare, bland annat Maurice Ravel, Georg Enescu och Nadia Boulanger. Fauré var en omtyckt lärare som inte tvingade sina egna metoder på sina elever utan hjälpte dem att hitta sin egen stil och sitt eget musikaliska språk.
Fauré nimitettiin Pariisin konservatorion sävellyksen opettajaksi, ja vuonna 1896 hän nousi konservatorion johtajaksi. Fauré opetti monia nuoria säveltäjiä, joukossa esimerkiksi Maurice Ravel, Georg Enescu sekä Nadia Boulanger. Fauré oli pidetty opettaja, joka ei tyrkyttänyt omia metodeitaan, vaan auttoi oppilaitaan löytämään oman tyylinsä ja sävelkielensä.
Fauré sävelsi toisen pianokvartettonsa vuosina 1885–87, seitsemän vuotta ensimmäisen pianokvarteton jälkeen. Ensimmäinen pianokvartetto op. 15 c-molli oli saanut hyvän vastaanoton, ja Fauré oli myös palkittu Prix Chartier -palkinnolla kamarimusiikkiteoksistaan. Pianokvartetto nro 2 op. 45 g-molli kantaesitettiin tammikuussa 1887 Pariisissa Société nationale de musique -yhdistyksen konsertissa. Fauré itse toimi pianistina. Hän esitti teosta aktiivisesti (ainakin 23 kertaa) vuoteen 1914 asti, konsertteja pidettiin esimerkiksi Lontoossa, Berliinissä ja Helsingissä. Kvartetto on sävelletty klassisen neliosaisen rakenteen mukaan, samoin kuin Schumannin pianokvartetto. Ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen, toinen osa nopea scherzo (joka on hengeltään varsin samankaltainen “perpetuum mobile” kuin Schumannin vastaava osa), rauhallinen ja melodinen kolmas osa, sekä nopea, hurja ja dramaattinen finaali. Fauré itse oli erityisen tyytyväinen kolmanteen osaan, jonka kellomaisen avausteeman inspiraationa oli hauras muisto lapsuudesta Montgauzyssa: nuori Fauré oli kuullut kaukaisten iltakellojen soinnin läheisestä kylästä.
Fauré sävelsi kamarimusiikkiteosten ohella mm. oopperoita, orkesterimusiikkia, lauluja, pianomusiikkia ja requiemin. Sävellykset nauttivat suurta suosiota jo Faurén elinaikana, ja hänen teoksiaan esitettiin myös Ranskan ulkopuolella säännöllisesti. Vanhemmiten hänen kuulonsa heikentyi ja 75-vuotiaana hän eläköityi Pariisin konservatorion johtajan virasta, mutta jatkoi silti sävellystyötään. Faurén viimeiseksi sävellykseksi jäi jousikvartetto, jonka hän viimeisteli vain kaksi kuukautta ennen kuolemaansa vuonna 1924.
Hanne Linko
Henna Linko on Turussa asuva pianisti, joka puuhaa monenlaista musiikin parissa. Hän on opiskellut Turun Taideakatemiassa ja Sibelius-Akatemiassa, jossa suoritti maisterin tutkinnon vuonna 2006. Opintoihin kuului myös vuosi Ranskassa, Lyonin konservatoriossa. Myöhemmin matka jatkui Ouluun, jossa Henna toimi teatterimuusikkona Oulun kaupunginteatterissa yli kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee pianonsoiton opettajana Turun konservatoriossa ja sivutoimisena pianistina Turun Taideakatemian baletin koulutuksessa. Kamarimusiikki on aina ollut Hennan sydäntä lähellä, ja vierailut Turun kaupunginteatterissa ovat olleet myös mieluinen lisä muusikon töihin.
Hanne Lund on opiskellut Helsingin konservatoriossa, Malmön musiikkikorkea koulussa, Turun Taideakatemiassa ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän suoritti viulunsoiton A-tutkinnon Turussa opettajanaan Aleksander Vinnitski ja Sibelius-Akatemiasta hän on valmistunut musiikin maisteriksi pääaineenaan vanha musiikki ja soittimena barokkiviulu.
Hanne on soittanut viulua Turun, Porin ja Hyvinkään kaupunginorkestereissa sekä Turun ja Rauman kaupunginteattereissa. Barokkiviulistina hän on toiminut mm. Suomalaisessa barokkiorkesterissa.
Hanne toimii viulunsoiton lehtorina Turun konservatoriossa ja soittaa keikkoja mm. Turun filharmonisessa orkesterissa ja Kuninkaantien muusikoissa sekä Turun Vanha Musiikki ry:n ja Salo Chamber ry:n kokoonpanoissa. Hän osallistuu mielellään ja ennakkoluulottomasti kaikenlaisiin musiikillisiin projekteihin.
Ilana Gothóni on opiskellut viulunsoittoa Turun konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja Grazin musiikkikorkeakoulussa Itävallassa.
Hän on toiminut Turun filharmonisen orkesterin toisen viulun äänenjohtajana jo yli 20 vuotta. Rakastamansa päätyön ohella Ilana soittaa paljon kamarimusiikkia erilaisissa kokoonpanossa ja toimii aktiivisesti ArtSoppa- ja Turku Ensemble yhdistysten jäsenenä.
Viulistina toimimisen ohella Ilana harjoittaa ja ohjaa joogaa ja hän on yhdistänyt nämä kaksi intohimonsa kohdetta ”soiva-Yin” -joogatuntikonseptiksi. Tällä hetkellä Ilana opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa viulupedagogiikan ohessa alttoviulun soittoa.
Laura Olli on opiskellut Turun konservatoriossa Timo Hanhisen johdolla.
Hän on työskennellyt orkesterimuusikkona Lappeenrannassa, Porissa ja Turussa. Kamarimusiikkia hän soittaa erilaisissa kokoonpanoissa. Hän on esiintynyt Lemi-Lappeenranta-musiikkijuhlilla, Nauvon kamarimusiikkipäivillä ja Turun musiikkijuhlilla.
Laura Olli toimii sellonsoiton lehtorina Turun konservatoriossa.