Atrium – Sibelius-museon sisäpiha – Sibelius-museo Siirry pääsisältöön
← Takaisin

Atrium – Sibelius-museon sisäpiha

12.07.2022

Sibelius-museon arkkitehtuuri, osa 5

Olemme juuri nyt Sibelius-museon sisäpihalla, Atriumissa. Sisäpihan nimi on peräisin
antiikin temppeleiden atriumpihoista. Museon arkkitehti Woldemar Baeckman suunnitteli
museoon sisäpihan, jossa oli neljä eristettyä ruutua sekä betonipäällystetty kävelypolku
pihan ympärillä.


Sisäpihan lasikupolit ovat oikeasti kattoikkunoita Atriumin alapuolella olevaan luentosaliin.
Maanalaisessa kerroksessa sijaitsee museon koulutustilat, joita käyttää pääsääntöisesti
Åbo Akademi. Sisäpihan ympärillä sijaitsee museon hallinnolliset tilat, museon kirjasto ja
arkisto.


Alun perin puutarha-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröjerin suunnittelema sisäpiha kasveineen ja
valaistuksineen oli näkyvä osa museon arkkitehtuuria. 2006 tehdyn remontin jälkeen
istutukset poistettiin ja sisäpiha sai nykyisen ulkonäkönsä. Sisäpiha oli pitkään suljettuna,
mutta vuonna 2019 arkkitehti Pia Sabelström suunnitteli sen uudelleen. Sisäpiha avattiin
uudelleen yleisölle, ja kesäaikaan siellä järjestetään konsertteja, muun muassa oma
konserttisarjamme Sibbe Atrium Live!:n yhteydessä!


Atriumiin on vapaa pääsy ja on mukava paikka esimerkiksi lounaalle – ehkä tulisit käymään
lounasretkellä jo tänä kesänä?


Jannica Grönroos