← Takaisin

Sibelius-museo: Lasia ja betonia

Sibelius-museon arkkitehtuuri, osa 4

Sibelius-museon rakennus edustaa suomalaista modernismia, tarkemmin sanottuna
betonibrutalismia. Liitto betonin ja lasin – painavan/kestävän ja kevyen/valoisan välillä – on
yksi betoniarkkitehtuurin keskeisimmistä tyyliominaisuuksista, jota myös Sibelius-museon
arkkitehti, Woldemar Baeckman, käytti piirtäessään museon.

Huomaamme tämän liiton jo astuessamme sisään museoon. Museon sisäänkäynti on
sisäänvedetty monta metriä julkisivusta ja rikkoo betonifasadin ruskeilla lasiseinillä
kuparinvärisissä metallikehyksissä. Ovessa on neliönmuotoiset, pronssin väriset
ovenkahvat.

Myös konserttisalin arkkitehtuurista löydämme lasin ja betonin yhdistelmän. Salin
kattoikkunoista avautuu kaunis näkymä, joka myös pehmentää betoniarkkitehtuuria:
kattoholvien seassa näkyvät puunlatvat ja tuomiokirkon kellotorni tuovat ulkomaailman
museon muuten suljettuun betoniympäristöön. Salin kattoverhot piilottavat tämän kauniin
yksityiskohdan arkkitehtuurissa, mutta suojaavat myös museoesineitä liialliselta valolta ja
lämmöltä. Katon ikkunat ja museon lasiseinät ovat totta puhuen epäkäytännöllisiä
museossa. Voi hyvin pohtia, mikä tässä oli arkkitehti Baeckmanin motiivi – tai ehkä
motiivia ei ollutkaan, ja hän ei tullut ajatelleeksi osittaista epäkäytännöllisyyttä
modernistisessa arkkitehtuurissaan.

Museon näyttelytilat ovat aseteltu neliömäisesti Sibelius-salin ympärille. Näyttelyn
syvennykset vitriineineen ovat rakennettu sileästä betonista, kun taas lattia on
tummanruskeaa kaakelia. Rakennusmateriaalina on myös käytetty klinkkeriä, pellavaa,
mäntyä, lasia ja pronssia.

Yleisesti ottaen museot haluavat esitellä museoesineitään neutraalissa ympäristössä, ns.
valkoisessa kuutiossa, mutta museoesineiden kehyksenä museorakennus kuitenkin
vaikuttaa museokävijän vierailukokemukseen. Miten Sibelius-museo modernistisena
rakennuksena on vaikuttanut sinun museovierailuusi?

Jannica Grönroos