← Takaisin

Sibelius-museon muotoutuminen

Sibelius-museon historia on pidempi kuin moni ehkä uskookaan. Kuinka museo sai kodikseen betonibrutalismin helmen keskellä historiallista turkulaiskorttelia?

Sibelius-museo sijaitsee paikassa, johon kasvitieteilijä Pehr Kalm perusti vuonna 1757 kasvitieteellisen puutarhan Kuninkaalliselle Turun Akatemialle. Historiallinen tontti tuli myöhemmin tunnetuksi Hjeltin puutarhana, kun kirjanpainaja Hjelt huusi tontin itselleen huutokaupassa vuonna 1831 ja rakennutti sille kaksi L-mallista puutaloa. Vuonna 1932 silloiset omistajat Ellen ja Magnus Dahlström testamenttasivat kiinteistön Åbo Akademin säätiölle.

Museo sai alkunsa vuonna 1926 professori Otto Anderssonin musiikkihistoriallisista kokoelmista, jotka vuonna 1949 nimettiin Sibelius-museoksi, koska kokoelmiin sisältyi Sibeliuksen käsikirjoituksia. Vuonna 1951 kokoelmat sijoitettiin joen varrella Porthaninkadulla sijaitsevaan rakennukseen. Turun kaupungin alkuperäinen suunnitelma oli pystyttää yhteinen rakennus Wäinö Aaltosen museolle ja Sibelius-museolle, mutta tontti oli liian pieni ja luonnokset liian monimutkaisia, joten museorakennukset päätettiin toteuttaa erikseen.

Sibelius-museon arkkitehdiksi valittiin Woldemar Baeckman (1911–1994), josta oli tullut eräänlainen Åbo Akademin hoviarkkitehti sen jälkeen, kun hän oli vuonna 1956 saanut tehtäväkseen suunnitella lisärakennuksen Åbo Akademin kirjastoon. Vuonna 1962 Baeckman suunnitteli Åbo Akademin kauppakorkeakoulun, ja Helmer Löfströmin kanssa hän suunnitteli vuosina 1967–1969 kemian ja fysiikan kampusrakennuksen Gadolinian. Korkean laboratorio-osan purkutyöt aloitettiin vuonna 2022, mutta matalan osan luentosalit ja kahvila säilytetään ja otetaan osaksi tulevaa Tähtikorttelia. Vuosina 1974–1976 Baeckman suunnitteli Jaakko Aartelon kanssa kemian rakennuksen Axelian Piispankatu 8:aan.

Baeckman suunnitteli Sibelius-museon matalaksi, suorakaiteen muotoiseksi rakennukseksi, jotta se sopisi mahdollisimman hyvin ympäristöönsä Piispankadun empiretalojen keskelle. Siitä toki voidaan keskustella, miten hyvin museo sopii ympäristöönsä. Joka tapauksessa museo on lähes 60 vuoden ajan rikastuttanut Turun kulttuurielämää tarjoamalla laajan valikoiman konsertteja ja näyttelyjä.

Ensimmäisessä luonnoksessa pääsisäänkäynti oli joen puolella, ja julkisivumateriaaliksi Baeckman harkitsi aluksi graniittia, joka osoittautui kuitenkin liian kalliiksi. Lisäksi suunnitteilla oli sivusiipi julkisivun viereen joen puolelle. Jos julkisivuun olisi valittu graniitti, Sibelius-museota tuskin nykyään arvostettaisiin yhtenä suomalaisen brutalismin parhaista esimerkeistä.

Baeckman laati ensimmäiset piirustukset vuonna 1966, ja museorakennus vihittiin käyttöön jo vuonna 1968. Sisustuksen suunnitteli arkkitehti Carin Bryggman (1920–1993). Bryggman suunnitteli vitriinit, lamput ja konserttisalin tuolit, jotka ovat käytössä vielä nykyäänkin. Näyttelyarkkitehtuuria uudistettiin vuonna 2002, jolloin sisustusarkkitehti Assi Sandelin suunnitteli ultraviolettivaloa suodattavat vitriinit sekä konservointiteknisesti hyväksyttävän valaistuksen.

Ainutlaatuiset sisätilat

Sibelius-museo on suorakaiteen muotoinen ja rakentuu kahden keskustan – Sibelius-salin ja Atirumin – ympärille. Hieman madallettua 140 hengen konserttisalia ei ole rakennettu erilliseksi tilaksi, vaan se toimii keskipisteenä ympärillä kiertäville näyttelytiloille. Konserttisalin seinät koostuvat betonielementeistä, joissa on selkeitä jälkiä valumuoteista. Salin katto puolestaan koostuu betonikuoresta, jossa on neljä betonista valmistettua hyperbolista paraboloidia. Niiden holvimaiset rakenteet on valettu paikan päällä, ja niiden pinnassa näkyy valumuoteista tulleita kuvioita. Katolta tuleva sadevesi valuu alas sadevesikaivoihin neljän kantavan pilarin kautta. Sibelius-sali tunnetaan omaperäisestä akustiikastaan, jonka on suunnitellut T. K. Laakso. Akustiikan sanotaan sopivan erityisen hyvin kamarimusiikkiin ja sooloesityksiin.

Reliefimäinen ulkopuoli

Sibelius-museon julkisivu koostuu teollisesti valetuista betonilaatoista. Julkisivun reliefimäinen kuvio on peräisin muottilaudoituksesta, jota on asetettu pitkittäin ja poikittain eri kuvioiden luomiseksi. Pääsisäänkäynnin puoleisessa julkisivussa on betonikehyksinen nauhaikkuna, joka on mahdollisesti saanut vaikutteita Le Corbusieriltä.

Pääsisäänkäynnin yhteydessä on suuria ikkunoita ja lasiovia, joissa on puukuvioidut messinginväriset kahvat. Myös joen puolella on kolme suurta lasiovea. Tietyissä kohdissa julkisivu koostuu suureksi osaksi ikkunoista. Julkisivuremontissa vuosina 2010–2011 vaihdettiin kuluneita betonielementtejä ja asennettiin uusia ikkunoita.

Ajanmukainen atrium

Atriumpihan puutarhasuunnitelman laati puutarha-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröjer. Atriumpihat olivat suosittuja 1960-luvulla, ja istutuksista, kivistä ja valaistuksesta koostuva Sibelius-museon sisäpiha oli osa kokonaisarkkitehtuuria. Atriumpiha remontoitiin vuonna 2006, koska istutukset olivat alkaneet vahingoittaa alla olevaa betonia. Piha oli pitkään suljettuna yleisöltä, mutta se avattiin arkkitehti Pia Sabelströmin suunniteltua sen uudelleen vuonna 2019. Nykyään siellä järjestetään muun muassa Sibbe Atrium Live! ‑kesäkonserttisarjaa taivasalla. Atriumpihan lasikupolit ovat kellarikerroksessa sijaitsevan luentosalin kattoikkunoita. Åbo Akademin säätiö suojelee betonibrutalismin helmeä kunnioittavasti parhaan kykynsä mukaan ja samalla vaalii rakennusta elävänä kulttuurimuseona.

Teksti: Annika Welling-Nyberg
Kuva: Nawras Odda, Heikki Räisänen