Motström Quartet
Harri Sjöström – sopraanosaksofoni
Libero Mureddu – piano
Jukka Kääriäinen – kitara
Teemu Mustonen – rummut
Motströmin konsertti tulee tarjoamaan herkkiä ja väkeviä soundeja ja tiivistä vuoropuhelua improvisoidun musiikin kokeneilta soittajilta. Kokoonpanossa soittava Harri Sjöström edustaa Euroopan improvisoidun musiikin ehdotonta kärkikaartia ja hänen kanssaan soittavat Libero Mureddu, Teemu Mustonen ja Jukka Kääriäinen ovat tunnettuja soittajia niin Suomessa kuin ulkomailla.
Harri Sjöström (s.1952) on tunnettu improvisaatiomuusikko. Hän on vaikuttanut enimmäkseen Euroopassa ja ollut perustamassa useita yhtyeitä kuten Move- quintet, ECIO, Quintet Moderne. Hän on tehnyt yhteistyötä monien muusikoiden kanssa kuten Yoko Arai, Kalle Kalima, Heikki Nikula, Evan Parker, Philipp Wachsmann. Vuodesta 1990 vuoteen 2016 Sjöström teki yhteistyötä Cecil Taylorin kanssa.
Libero Mureddu on Milanossa 1975 syntynyt pianisti, säveltäjä ja musiikkiteknologi, joka on asunut Helsingissä vuodesta 2003. Hän tekee parhaillaan musiikin tohtorin tutkintoa Sibelius-Akatemiaan ja on suorittanut aiemmin opintoja myös Milanon ”G.Verdi” konservatoriossa ja Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian koulutusohjelmassa. Mureddun taiteessa yhdistyvät improvisaatio, sävellys, algoritmit ja tekoäly, jotka luovat yhdessä innovatiivisia, odottamattomia ja haastavia kohtaamisia.
Teemu Mustonen on improvisoiva lyömäsoittaja sekä musiikkipedagogi, joka on opiskellut mm. Malmön korkeakoulun jazzlinjalla sekä Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Hän tutkii rumpusetin ja sen preparoinnin tuomia mahdollisuuksia vapaaimprovisaation kontekstissa. Teemu on esiintynyt ja äänittänyt suomalaisen jazzin sekä improvisoidun musiikin kärkinimien kanssa, viimeisimpänä yhteistyönä syksyllä 2021 julkaistu levytys Raoul Björkenheimin, Mikko Innasen sekä Juhani Aaltosen kanssa.
Jukka Kääriäinen on kokeelliseen musiikkiin keskittynyt muusikko. Jukan instrumenteiksi valikoituvat tilanteen mukaan akustinen kitara preparointien kera tai sähkökitara ja repullinen efektejä. Kääriäinen on esiintynyt monessa Euroopan maassa ja kansainvälisillä festivaaleilla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Ranskassa. Soolokonserttien lisäksi hän esiintyy vakituisesti yhtyeissä ja on tehnyt yhteistyötä mm. muusikoiden kuten Teppo Hauta-Aho, Kalle Kalima, Harri Sjöström, Emilio Gordoa, Elena Kakaliagou, Rieko Okuda, Antti Virtaranta, Anil Eraslan, Mikko Innanen ja Paul Pignon kanssa ja kantaesittänyt teoksia säveltäjiltä kuten Sebastian Hilli, Sami Klemola, Clara de Asis ja Leo Dupleix.