Sibbe Live!: Kansanmusiikki-ilta
I Fäälan:
Mats Granfors – viulu
Kenneth Nordman – viulu, avainviulu
Tom Forsman – kitara, luuttu
Pelimanniyhtyeen perustajajäsenten Mats Granforsin ja Kenneth Nordmanin juuret ovat syvällä Pohjanmaan kansanmusiikissa ja ruotsinkielisen Pohjanmaan perinnesävelmissä. Molempien taustalla vaikuttavat isoisät, joiden pelimanniperinne ja taidot ovat siirtyneet duon mukana tähän päivään.
Loppuvuodesta 2019 duon julkaisemalla levyllä “I Fäälan” (vapaasti käännettynä ”olla matkalla”, jalanjäljissä) duon säveltämä uudenlainen kansanmusiikki ponnistaa vahvasti suomenruotsalaisesta ja pohjalaisesta traditiosta.
Uudessa triokokoonpanossa soi mukana myös Tom Forsmanin melodisesti ja rytmillisesti kiinnostava kitaransoitto. Trio soittaa omien sävelmien lisäksi myös paljon suomenruotsalaisia perinnesävelmiä uniikilla otteella trion omin voimin luoduissa sovituksissa. Ohjelmistosta löytyy esimerkiksi J.P. Ragvalsin ja J.E. Taklaxin perinnepolskia, Tjöckin ja Lappfjärdin menuetteja ja marsseja sekä valsseja ja sottiiseja Pohjanmaalta.