Sibbe Live!: Legenda – Juhani Pohjanmies & piano – Sibelius-museo Siirry pääsisältöön

Sibbe Live!: Legenda – Juhani Pohjanmies & piano

Peruslippu 15€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)

Opiskelijat/ eläkeläiset/ lapset 12€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)

← Kaikki tapahtumat

Risto-Matti Marin, piano

Ohjelma:

Juhani Pohjanmies (1893–1959): ”Yömessu” (Nocturno)*

Juhani Pohjanmies: Kehtolaulu op. 19

Juhani Pohjanmies: Legenda (Melancolique), op. 12*

Erkki Melartin (1875–1937): Korkeuksissa, (legenda nro 3), op. 98 nro 3

Juhani Pohjanmies: Mietelmiä, op. 22

  1. Largamente
  2. Andantino
  3. Andante espressivo
  4. Sostenuto
  5. Largo
  6. Allegro religioso

Felix Krohn (1898–1963): Neljä pianokappaletta, op. 8                                                   

  1. Raatikkoon
  2. Kansanlaulun tapaan
  3. Yövaeltaja
  4. Odalisque

Juhani Pohjanmies: Pianosonaatti F-duuri (1924)                                    

  1. Andante con Largo – Molto allegro e con brio
  2. Largo funèbre
  3. Rondo festivamente

Oskar Merikanto (1868–1924): ”Mä oksalla ylimmällä” piano-variatsiooneilla           

*Julkaisematon teos               

  Juhani Pohjanmies pianosäveltäjänä

Juhani Pohjanmiehen elämässä piano oli olennainen instrumentti, vaikka hänet tunnetaankin etenkin urkumusiikin ja urkujen rakentamisen edistäjänä. Pohjanmies esiintyi sekä urkurina että pianistina ja sävelsi monipuolisen pianotuotannon, jossa on sekä konserttikappaleita että pedagogista ohjelmistoa.

Kaikki tässä konsertissa kuultavat Pohjanmiehen pianoteokset sijoittuvat vuosien 1919 ja 1927 välille ja edustavat nimenomaan konserttimusiikkia. Varhaisin kappaleista on konsertin aloittava vuonna 1919 sävelletty Yömessu (Nocturno), op. 9, joka opusnumerostaan huolimatta on jäänyt julkaisematta. Kuten romantiikan ajan nocturnoperinteeseen kuuluu, teos on kehysmuotoinen ja luonteeltaan pääosin rauhallinen. Lyhyen johdannon jälkeen alkavaa arkaaisen yksinkertaista melodiaa säestää katkeamaton kuudestoistaosakuviointi. Koko jakson ajan pohjalla on cis-sävel, mikä saa aikaan kuvioinnista huolimatta rauhallisen ja hartaan, lähes staattisen tunnelman. Koraalimainen väliosa tuntuu saaneen innoituksensa Frédéric Chopinin nocturnosta op. 37 nro 1. Myös Pohjanmiehen urkuopettaja Oskar Merikanto oli tosin käyttänyt chopinmaista koraaliväliosaa teoksessaan Improvisation, op. 76 nro 3, joten on epäselvää, kummaltako Pohjanmies oli idean saanut. Alkujakson kertaus tapahtuu samoissa hartaissa tunnelmissa kuin missä teos alkoikin. Yömessu on kaunis ja ehyt kokonaisuus, jonka intiimissä tunnelmassa pystyy ehkä aistimaan jotain säveltäjän filosofisesta ajattelumaailmasta.

Juhani Pohjanmiehen sävellysuran tuotteliain ajanjakso sijoittui 1920-luvulle. Westerlundin kustantamon julkaisema Kehtolaulu, op. 19 vuodelta 1922 on harmonisesti Yömessua moni-ilmeisempi teos. Varsinkin väliosan unenomaiset harmoniat leikittelevät duurin ja mollin vaihtelulla ja epäsovinnaisella äänenkuljetuksellaan.

Huomattavasti edellä kuultuja teoksia laajempi on Legenda (Melancolique), op. 12 vuodelta 1920. (Olen tähän valinnut pääotsikoksi nimenomaan ”legendan”, koska säveltäjä on teoksen kansilehdellä merkinnyt sen yliviivaamansa Melancolique-otsikon yläpuolelle.) Varsin seesteisesti alkava teos esittelee jälleen haikean kauniin melodian, joka alkujakson lopulla ikään kuin juuttuu toistamaan samaa harmoniakulkua. Väliosassa kuullaan kaikuja Sibeliuksen Finlandia-hymnistä, kunnes alkujakson melodia palaa myrskyisänä. Teos kohoaa komeaan loppuhuipennukseen, jota ryydittävät virtuoosiset sointukuvioinnit. Tämäkin teos on toistaiseksi julkaisematon.

Pohjanmiehen sävellysopettajista merkittävin lienee ollut Erkki Melartin (1875–1937), jonka johdolla Pohjanmies opiskeli Helsingin konservatoriossa vuosina 1916–18. Pohjanmiehellä ja Melartinilla oli musiikillisen toiminnan ohella muitakin yhteisiä piirteitä. Melartin oli Pohjanmiehen tavoin Ruusu-Ristiläinen, ja julkaisi kokoelman aforismeja (Minä uskon! Op. 150). Myös Pohjanmies kirjoitti aforismeja, joita on julkaistu Hannele Pohjanmiehen isästään tekemässä elämäkerrassa. Ehkäpä juuri Melartinin sävelkielestä on tarttunut Pohjanmiehelle rohkeampaa harmoniankäyttöä. Melartin oli jo irtaantunut kansallisromanttisesta ilmaisusta 1920-luvulle tultaessa. Hyvä esimerkki tästä on hänen kolmas legendansa, Korkeuksissa, joka on sävelletty n. 1917–19. Tämä impressionistinen, jo sävellajiajattelun rajoja kolkutteleva runoelma on lähempänä Alexander Skrjabinin mystisiä myöhäisteoksia kuin vaikkapa Prinsessa Ruususen juhlamarssin tunnelmia.

Melartinin vaikutuksen kuulee mielestäni selvimmin Pohjanmiehen kokoelmassa Mietelmiä/Aforismer, op. 22 vuodelta 1927. Nämä pienet kappaleet ovat todella kuin ääneen lausuttuja ajatuksia, lyhyitä, arvoituksellisia ja täynnä retorisia taukoja ja eleitä. Harmoniamaailma on etääntynyt sibeliaanisesta kansallisesta tyylistä. Tämä on Pohjanmiehen hiotuinta ja eleganteinta pianomusiikkia, ja Kehtolaulun ohella toinen soolopiano-opus, jonka Westerlundin kustantamo jo aikanaan julkaisi. 

Pohjanmiehen asuinpaikaksi vakiintui vuoden 1942 jälkeen Lahti, jossa eräs hänen läheisiä ystäviään ja kollegoitaan oli musiikkiopiston johtaja ja säveltäjä Felix Krohn (1898–1963). Läheisistä väleistä kertoo, että Krohn oli myös Pohjanmiehen pojan kummi. Arvostelussaan Krohnin 50-vuotisjuhlakonsertista vuonna 1948 Pohjanmies luonnehti Krohnin musiikkia seuraavasti:

Krohnin musiikin selvimmin näkyvinä tunnuksina ovat älykäs huumori, maalauksellisuus ja eläväilmeinen melodiikka pohjautuen taitavasti rakennettuun soinnutukseen. […] hänen impressionismiaan värittää lämmin tunne, joka tuo hänen musiikkiinsa romanttisiakin piirteitä.

Tämä luonnehdinta käy osuvasti myös Krohnin neljään pianokappaleeseen, op. 8. Niistä ensimmäinen, Raatikkoon, on lyhyt humoristinen sutkaus, toinen puolestaan hienostuneesti harmonisoitu kansanlaulumainen melodia. Kolmas, Yövaeltaja, on puolestaan unenomainen teos, joka tuntuu ikään kuin ajautuvan erilaisiin käänteisiin välillä palaten alkua muistelemaan. Kokoelman päättävä Odalisque, viittaa turkkilaiseen haareminaiseen, joka oli yleinen aihe 1800-luvun eurooppalaisessa maalaustaiteessa. Krohnin pianokappale alkaa lähes Prokofjev-tyylisenä huuruisena valssina, joka yltyy yhä hurjempiin pyörteisiin. Mitä tapahtuu huipennuksen brutaaleissa soinnuissa? Krohn tuntuu kertovan tarinan, mutta jättävän sen kuulijan tulkittavaksi. Kappaleen päättävä sointu on ihmeellisen kaunis ja arvoituksellinen.

Juhani Pohjanmiehen pianotuotannon laajin teos on pianosonaatti F-duuri vuodelta 1924. Tyylillisesti se on kansallisromanttinen, mutta jo harmonioiltaan kokeilevampi kuin varhaisimmat tässä konsertissa kuullut teokset, minkä voi havaita etenkin teoksen surumarssiosassa. Ääriosien melodiikan kansallisromanttisessa hehkussa on selvästi Sibeliuksen vaikutusta. Pohjanmieheltä jääneen viimeistelemättömän käsikirjoitusmateriaalin perusteella laaditussa ja Sulasolin vuonna 2019 kustantamassa nuotissa teoksen ääriosista välittyy valitettavasti myös hiomattomuus. On todella sääli, ettei säveltäjä ole vastaamassa niihin kysymyksiin, jotka esittäjälle heräävät tietyistä harmonioista, äänenkuljetuksista ja yksittäisistä sävelistäkin, jotka tuntuvat suorastaan virheellisiltä. Puutteistaan huolimatta teoksen musiikki etenee vuolaasti ja on nimenomaan melodisesti tarttuvaa. Teos on omistettu Pohjanmiehen merkittävän esikuvan ja hänen urkuopettajansa Oskar Merikannon (1868–1924) muistolle. Merikannon esimerkin vaikutus Pohjanmiehen toimintaan etenkin urkujen parissa on ollut ratkaiseva. Pohjanmies suunnitteli noin kahdeksatkymmenet urut Kangasalan urkutehtaan leivissä.

Konsertin päättävä Oskar Merikannon muunnelmasarja Gabriel Linsénin Kesäpäivä Kangasalla -teemasta on kumarrus sekä Merikannolle että Pohjanmiehen elämäntyölle urkutaiteilijana ja -suunnittelijana. Teos on salonkivirtuoosikappale parhaasta päästä, ja tuo kesäistä tunnelmaa myöhäissyksyn keskelle.

Lopuksi haluan kiittää lämpimästi Hannele Pohjanmiestä ja Juhani Pohjanmiehen arkistonhoitajaa Seppo Vaijärveä, joiden kautta olen saanut nuotit konsertissa kuultaviin julkaisemattomiin teoksiin.

Risto-Matti Marin

Tämän ohjelmatekstin keskeisinä lähteinä on käytetty seuraavia teoksia:

Hannele Pohjanmies: Kuutamoprinssi. Juhani Pohjanmiehen elämä. Basam Books, 2024

Annikka Konttori-Gustafsson & Jan Lehtola: ”Juhani Pohjanmies – monipuolinen muusikko ja unohdettujen sonaattien säveltäjä” teoksessa Kartanoista kaikkien soittimeksi II. Pianonsoiton historiaa Suomessa. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 2019.

Risto-Matti Marin (s. 1976) ”on vaivihkaa ja suurempaa meteliä itsestään pitämättä noussut pianistiemme terävimpään kärkeen” (Risto Nordell / Suomen Kuvalehti 11.10.2019). Marin on tehnyt monia kansainvälistä huomiota saaneita soolopiano- ja kamarimusiikkilevyjä, sekä äänitteitä Yleisradiolle. Marinin ohjelmisto ulottuu barokin ja klassisromanttisen kauden perusteoksista nykymusiikkiin, ja mukana on monia harvinaisuuksia mm. transkriptioiden genrestä.

Marin valmistui kunniamaininnalla musiikin tohtoriksi Sibelius Akatemiasta vuonna 2010. Konsertoinnin ohessa Marin luennoi, pitää mestarikursseja, ja toimii tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja Lauttasaaren musiikkiopistossa. Marinin opettajia Kuopion Konservatoriossa olivat Jouni Räty ja Jaakko Untamala. Sibelius-Akatemiassa hän oli Erik T. Tawaststjernan ja Teppo Koiviston oppilaana. Soolopianistina, solistina ja kamarimuusikkona (erityisesti saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalon kanssa), Marin on kantaesittänyt lukuisia nykymusiikkiteoksia, joiden säveltäjiin on kuulunut suomalaisen nykymusiikin kärkinimiä kuten Eero Hämeenniemi, Sebastian Fagerlund ja Matthew Whittall. Vuonna 2017 Whittall omisti pianokonserttonsa ”Nameless Seas” Angela Hewittille ja Risto-Matti Marinille, ja Marin soitti teoksen Euroopan ensiesityksen marraskuussa 2017 Olari Eltsin johtaman RSO:n solistina. Marraskuussa 2019 Marin puolestaan kantaesitti Alexander Culpon pianolle ja jousiorkesterille säveltämän teoksen ”Mundus Imaginalis” Eltsin johtaman Kymi Sinfoniettan solistina.

Viime vuosina Marin on tehnyt ensilevytyksiä suomalaisista pianoteoksista. Nykymusiikkilevy ”Sixth Sense” julkaistiin 2018 ja romanttisten suomalaisteosten ensilevytyksiä sisältänyt ”Hidden Treasures” puolestaan 2019 syksyllä. Molemmat mainitut levyt saivat Emma-ehdokkuudet parhaan klassisen albumin kategoriassa, ja ”Hidden Treasures” valittiin vuoden parhaisiin levyihin sekä Helsingin Sanomien että Music Finlandin listauksissa.

Helmikuussa 2021 julkaistiin Toccata Classics -merkillä neljäs ja viimeinen CD kokonaislevytyksestä, joka sisältää Lisztin oppilaan August Stradalin (1860-1930) tekemät transkriptiot soolopianolle Lisztin sinfonisista runoista, kaikki teokset ensilevytyksinä. 

Alkuvuodesta 2024 julkaistu ”Solace” rakentuu säveltäjä Matthew Whittallin 40-minuuttisen samannimisen teoksen ympärille, ja sisältää myös Brahmsin ja Sibeliuksen musiikkia.

Tilausmaksu koskee Lippupisteestä ostettuja lippuja.