Fredagar på Sibbe: Mikko Sarvanne Garden & AINON
Kaksi jazzin ja nykyklassisen rajapintaa tutkiskelevaa yhtyettä Mikko Sarvanne Garden ja AINON kohtaavat Sibelius-museossa intensiivisessä vuoropuhelussa.
Säveltäjä Mikko Sarvanteen johtama Garden-yhtye esittää lokakuussa 2022 julkaistun debyyttilevynsä Heräämisen valkea myrsky hehkuvan energistä ja metsänhiljaista materiaalia, jonka rinnalle sellisti Aino Juutilaisen AINON tuo improvisaation kautta tässä hetkessä muuntuvan, kasvavan ja hengittävän musiikkinsa.
Konsertti alkaa yhtyeiden dynaamisella vuoropuhelulla ja päättyy tätä iltaa varten sovitettuun yhteiseen materiaaliin.
Mikko Sarvanne Garden
Säveltäjä-multi-instrumentalisti Mikko Sarvanteen uusi yhtye Mikko Sarvanne Garden vie kuulijan rinnakkaiseen todellisuuteen, puutarhaan jossa kaikuvat etiäiset niin nykyvokaalimusiikista, pehmeästä jazzsoinnista kuin äänitaiteestakin. Kolmesta lauluäänestä, sellosta, bassosta, perkussioista ja elektroniikasta koostuva yhtye veistää aikaa luoden sekä yhteisiä terävän rytmisiä hetkiä että loputtomana valuvaa ja venyvää massaa, ikiaikaisten lauluäänten katedraaleja, sellon ja basson hehkua, kuin maankuoren hengitystä. Sarvanteen sävellyksissä tarkka visio ja kontrolli yhdistyy Garden-yhtyeen soitannan vapauteen ja rauhaan.
Vuonna 2020 perustetun yhtyeen ensimmäinen albumi ”Heräämisen valkea myrsky” julkaistaan syyskuussa 2022, ja se perustuu runoilija Erkka Filanderin samannimiseen runoteokseen (Poesia, 2013). Elämäntahtoa pursuava runoteos on siivilöitynyt Mikko Sarvanne Garden -yhtyeen musiikkiin niin sävellysten niminä kulkevina säkeinä kuin pidempinä laulettuina lyriikoina. ”Heräämisen valkea myrsky” -albumi herättää todellisuuden runoteoksen tekstin rinnalla resonoimaan, tarjoaa tekstin rinnalle peilin, joka ei ole kuitenkaan aivan täsmällinen peilikuva todellisuudesta, vaan elää omaa elämäänsä, kuin maisema lammen pinnassa.
// Mikko Sarvanne Garden //
Josefiina Vannesluoma, Selma Savolainen, Virva Immonen: laulu
Sirja Nironen: sello
Mikael Saastamoinen: kontrabasso
Jesse Ojajärvi: perkussiot
Mikko Sarvanne: sävellys, elektroniikka
Koko bändi: objektit, perkussiot, laulu
AINON
Sellisti-säveltäjä Aino Juutilaisen luotsaaman nelihenkisen AINON-yhtyeen musiikin rakennuspalikat löytyvät jazzista ja klassisesta musiikista luoden kiehtovan ja sointivärikkään kudelman. Yhtyeen oma vahva visio vie kuulijan helposti mukanaan kohti ennenkokemattomia maailmoja. Harvinaisempi sellon, viulun, puhaltimien ja rumpujen muodostama kokoonpano yhdistettynä reippaaseen seikkailumieleen haastaa normeja luoden vangitsevaa musiikkia. Juutilaisen lisäksi yhtyeessä soittavat Merimaija Aalto, Milo Linnovaara ja Joonas Leppänen. AINONin debyyttialbumi Drought julkaistiin vuonna 2020 helsinkiläisen WeJazzin toimesta ja se sai riemukkaan vastaanoton niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Friedrich Kunzmann kirjoitti All About Jazz -sivustolla albumista seuraavasti: “AINON’s compositions are filled with a rare sense of sophistication that combines the playful elements of jazz with the weightier approach of classical music seamlessaly.” Kesäkuussa 2022 yhtye levytti kokonaiset kaksi albumillista uutta musiikkia ja valmistelee parhaillaan toisen albumin julkaisua. Kiertueella kuullaan pääosin tulevien albumien materiaalia.
// AINON //
Milo Linnovaara: saksofoni, huilu, klarinetti
Merimaija Aalto: viulu, alttoviulu, laulu
Aino Juutilainen: sello
Joonas Leppänen: rummut