Selim Palmgrenin yksinlaulut 1900-1944 - Sibeliusmuseum Hoppa till huvudinnehållet
← Tillbaka

Selim Palmgrenin yksinlaulut 1900-1944

26.02.2024

Taustoitusta 28.2. konserttiin

Du var mig mera nära

Du var mig mera nära sävellettiin aikaan, jolloin Maikki Järnefelt (jolle laulu on myös omistettu) tuli keskeiseen osaan Palmgrenin elämässä. Se oli ensimmäisiä sävellyksiä, joita he esittivät yhdessä ulkomailla, mm. Wienissä ja Kööpenhaminassa. Laulun kantaesittivät Maikki ja Armas Järnefelt lokakuussa 1906.

Tämä lied on yksinkertaisuudessaan on hyvin tehokas. Kiinnostavasti kohotahdilla alkava pianon sointupatja kutsuu laulajan sisään ja tarjoaa tälle pehmeän kudoksen, laulun keskeisen soinnillisen elementin. Jokainen säe loppuu pianon kadenssiin, joka ilmentää tekstiä erityisesti tiggaren ja blomman kohdilla. Sointupatjaan tulee liikettä ja dramatiikkaa sen muuntuessa ensin kromaattiseksi ja tihentyen lopuksi oktaavikulkuihin. Teksti on jälleen K. A. Tavaststjernan.

opus 15

Tämä opus muodostaa ensimmäisen kolmen laulun sarjan Palmgrenin yksinlaulutuotannossa. Triptyykki on Palmgrenin keskeinen sävellysmuoto niin yksinlaulujen kuin pianoteostenkin kohdalla. Laulujen kantaesityksestä 20.9.1906 Viipurissa vastasivat Maikki (jolle myös nämä laulut on omistettu) ja Armas Järnefelt.

För alla vindar -laulun toccataa muistuttava pianotekstuuri on teknisyydessään selvästi pianistin kynästä lähtöisin. Toccatan kuumeisuus ja fyysinen epämukavuus selittyy tekstillä, jonka subjekti on hehkussaan pakotettu heittäytymään kaikkien tuulten vietäväksi. Bertel Gripenberg kuului kirjoittajauransa alkuvaiheessa radikaaliin Euterpe-ryhmään, joka kannatti vapaata rakkautta ja erotiikkaa. Tältä ajalta mahdollisesti on peräisin myös För alla vindar, jota Palmgren esitti usein konserteissaan, myös toisen vaimonsa Minnan kanssa 1930-luvulla, mikä antaa ymmärtää, ettei Palmgren pianistinen kuntoisuus ollut lopahtanut vielä tuolloinkaan, vaikka näin on joskus arveltu.

 Lotta Lennings vaggvisa kuuluu Palmgrenin tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin yksinlauluihin kantaesityksestään alkaen. Topeliuksen runon Lotta Lenning on mielenvikainen tyttö, joka tuudittaa kuollutta lastaan sylissään. Palmgren kuvaa hätkähdyttävällä tarkkuudella ja intensiteetillä tekstin järkyttävän sisällön. Pääteema on lainaus pohjalaisesta hengellisestä kansanlaulusta, kuten Klemetti konserttiarviossaan tuo esiin. Klemetti antoi Palmgrenille pohjalaisia kansanlauluaiheita tuon tuostakin, joten on hyvinkin mahdollista, että hän on myös tämän lainan takana, varsinkin kun hän ikäänkuin siten rivien välissä vihjaa arviossaan: ”– kansanlauluaihetta, joka on juuri kuin tehty tätä runoa varten”.

Kehtolaulusävellyksiä Palmgrenilla on puolensataa, joten se oli hänelle aivan keskeinen tematiikka. Kehtolaulut sopivat Palmgrenille monestakin syystä: ne ovat samaan aikaan kansanmusiikillisia, kansallisromanttisia ja toisaalta tarjoavat myös impressionistien kaipaamaa unenomaisuutta ja etäisyyden kutsua, kuten Tarasti kirjoittaa.

Musiikin uhkaava ja suggestoiva sävy vihjaa Lotta Lenningin ahdistuksesta ja todellisuuden hämärtymisestä, joka voimistuu entisestään sävellajin ”järkkyessä” b-mollista välitaitteen h-molliin, misterioso più agitato. Palmgren kuitenkin antaa Lotta Lenningin vakaasti julistaen tuudittaa lapsensa pois maailman tuskasta taivaalliseen iloon, jota eivät voineet tuhota Lotta Lenningiä ahdistaneet ihmiset, vaikka he yrittivätkin ottaa hänen sylistään kuolleen lapsen ja ”sammuttaa taivaan tähdet”. Topelius viitannee tekstissään erityisesti näihin maanpäällisiin matoihin, som ingen mask kan föröda. Palmgrenin sävellys paljastaa paitsi Topeliuksen, myös hänen itsensä suurenmoisen inhimillisyyden, empaattisuuden, poikkeuksellisen maanläheisyyden ja ihmislämpönsä säveltäjänä, mikä kuuluu myös Palmgrenin muissa kehtolauluteoksissa, esimerkiksi Löytölapsen kehtolaulussa.

Aivan toisenlaiseen, valoisaan maailmaan johdattaa opuksen viimeinen sävellys, När den sköna maj med sippor kommit. Se sisältää runsaasti kansanmusiikillisia viittauksia, jotka maalaavat impression pian alkavaa kesää juhlistamaan tulleista. Tähän maalauksellisuuteen ja kappaleen sävyihin kiinnitti huomionsa myös Heikki Klemetti, mutta muutoin skandinaavinen piiritanssi ei aivan ollut hänen mieleensä: ”När den sköna maj on sievä kansanomainen sävelmaalaus, tuoksuu hajuheinälle ja tuomenkukalle. Huomattava vaan on, että tanssijat ovat huivipäisiä herrastyttöjä, mutta mitäpä siitä.”

opus 20

En vintervisa on Gustaf Frödingin hyvin suosittu teksti, jonka ovat säveltäneet mm. Wilhelm Peterson-Berger, Gustaf Nordqvist ja Wilhelm Stenhammar, jonka sävellyksestä Palmgren hyvinkin rohkeasti on löytänyt inspiraatiota omaan versioonsa. Palmgren on säveltänyt vain ensimmäisen säkeistön Frödingin runosta, jolloin laulun keskiöön nousee levennetty viimeinen säe, espressivo: ”Hvart, hvart leder denna färden?” – mikä on kaiken tarkoitus ja merkitys? Palmgrenille tyypillinen, hieman koraalimainen sointutekstuuri alkaa kohotahdilla kuvastaen kysymystä tai etsintää.

Herbst (syksy) on tämän opuksen lauluista tunnetuin ja aikoinaan hyvin laajasti esitetty ulkomaita myöten. Laulu julkaistiin myös englanninkielisenä versiona Yhdysvalloissa. Minna Palmgrenin kertoman mukaan laulu sai alkunsa Milanossa Palmgrenin säveltäessä Daniel Hjort -oopperaa. Hänen hotellinsa lähellä oli kirkko, jonka kellot vartin välein soittivat teoksen melodisen motiivin. Palmgren oli ilmeisen mieltynyt ostinatoelementtiin, joita esiintyy runsaasti hänen tuotannossaan. Toisteisuus tuo musiikkiin suggestiivisen,  meditatiivisen sävyn ja aiheuttaa musiikin muodon hajoamisen ja suunnan katoamisen. Tällöin on kyse Tarastin kuvailemasta impressionistisen taiteen ilmiöstä: olemme ”väreilyn välitilassa, jossa ei ole mitään pakkoa eikä välttämätöntä suuntaa.”

Cäsar Flaischlenin runo on Saksassa hyvin tunnettu. Runon keskiössä on pariskunta, joka vielä kerran lähtee yhdessä poimimaan ruusuja metsän reunasta. Heikki Klemetti innostui itsekin runoilemaan arvioidessaan laulua: ”kertoo kalvaan kuihduttavan syksyn tulosta – – erittäin tunnelmarikas, onnistuneesti maalaileva helppotajuinen sävellys. Kuinka siinä pisarat putoilevat maatuville lehdille kuin kyyneleet, vesi nukkuu hiljaisena, mustana, kaislikosta kumma tuoksu nousee!”

Flickan knyter i Johannenatten vie kuulijan jälleen kesäisiin tunnelmiin. Palmgren sijoitti usein kolmiosaisen opuksen viimeiseksi lauluksi juuri finaalinkaltaisen, valoisan laulun. Runebergin tekstin on säveltänyt myös Wilhelm Stenhammar, jonka suositun laulun seesteinen poljento muodostaa kiinnostavan kontrastin Palmgrenin juhannustaikoja väreilevälle, vauhdikkaalle pianotekstuurille, sotto voce ma sempre distintamente. Palmgrenin rakkaudenkorsi kasvaa suorastaan silmissä, ja vain vaivoin positiivisen ennustuksen saanut pystyy hillitsemään ilonsa. Palmgren käyttää pianon eri rekisterejä ja kellomaisia sointeja kuvatessaan kohtalosta kertovan taian valmisteluja.

opus 38

Tämä opus on jäänyt hieman vähemmän tunnetuksi varmaankin siitä syystä, että sen julkaissut berliiniläiskustantaja oli toiminnassa vain lyhyen aikaa. Tästä syystä nuotteja on ollut kierrossa vähemmän. Toisaalta laulut julkaistiin englanninkielisinä versioina Lontoossa vuonna 1929.

Palmgren on jostakin saanut käsiinsä Therese Siemerlingin vuonna 1888 julkaistun runokokoelman Sonne und Schatten in einem Frauenherzen, johon myös Dunkelrote Rosen sisältyy. Juuri muuta runoilijasta ei enää tiedetäkään. Runokokoelmansa omistuspuheessa Siemerling kirjoittaa: ”Ich ring’ nach Beifall nicht, nach Ehr’ und Ruhme, Nur mild Verständnis sei mir hold gewährt, Und meiner Dichtung prunklos schlichten Blume, – Mit meinem Herzblut hab ich sie genährt.”

Dunkelrote Rosen on virtuoosinen ja dramaattinen laulu, jonka kertoja on epätoivoisen kiihtynyt. Pianotekstuuri on soinnillisesti monikerroksinen, ja säerakenteet kulkevat melodialinjan kanssa osin eritahtisesti. Laulaja aloittaa fraasinsa synkopoituna ahdistusta ilmentäen ja väliosan menetettyä onnea muistelevassa duurijaksossa kuin henkeään haukkoen. Lopun stringendo saa subjektin eksistenssiä uhkaavia sävyjä ja hautakummusta laulettaessa Palmgren sijoittaa piano-osuuteen kellomaisia sointeja.

Nun die Schatten dunkeln

Nun die Schatten dunkeln on hyvinkin tunnettu Emanuel Geibelin teksti, jonka ovat säveltäneet Palmgrenin lisäksi mm. Anton Rubinstein ja Adolf Busch, jonka laulu on erityisen suosittu. Palmgren ei kuitenkaan tyydy säveltämään tekstistä perinteistä rakkaustarinaa, vaan hän todella onnistuu musiikillisesti maalaamaan tekstissä esiintyvät elementit: tummenevat varjot, taivaalle syttyvät tähdet ja yössä leijuvan kaipauksen. Palmgrenin sävellys on tuo unelmien meri, jolla ohjaten sielu etsiytyy toisen luo. Toistuvat, soimaan jäävät des-sävelet väreilevät veden pinnalla, joka värjäytyy tahdeittain vaihtuvien harmonioiden mukaan. Jälleen Tarastin kuvaus olemisesta ”väreilyn välitilassa, jossa ei ole mitään pakkoa eikä välttämätöntä suuntaa” sopii tarkalleen tähän sävellykseen.

Kyse on myös akustisesti ja harmonisesti kiinnostavasta ilmiöstä, sillä toistuva des-sävel virittyy hieman eri taajuudelle riippuen siitä, mikä sointu sen alle soitetaan. Väliosassa Palmgren tarjoaa opasteet sielun kulkua helpottamaan, pianon tenutonuoteilla nousevan linjan kohti fraasin huippua, ”deiner Seele zu”. Loppuosassa des-väreily palaa ennalleen. Laulu on Palmgrenille harvinaisittain b-merkkisessä sävellajissa, joka tuo erityisen pehmeästi väreilevät sävyt teokseen.

opus 52

Tässä laulusarjassa huomio kiinnittyy poikkeuksellisen pehmeisiin sävyihin ja rauhallisesti leijuviin linjoihin. Kaksi ensimmäistä laulua ovat säestykseltään sempre ppp, ja kaikki kolme laulua ovat saaneet tempomerkinnäksi lento (lento ma non troppo, quasi lento). Palmgrenin impressionistinen väripaletti on näissä lauluissa löytänyt lopulliset sävynsä.

Astrid Gullstrand oli ruotsalainen kirjoittaja ja maalari. Hänen tekstejään Palmgren on säveltänyt useamman. Så sakta ringde klockorna maalaa kuvaa kielometsän pikkuisista kelloista, jotka soittavat viimeisiä säveliä vetäytyessään yön lepoon. Palmgren on merkinnyt kielon valkokellon pikkuriikkisen kielen lyönnin esitettäväksi pianolla pppp. Kellot soivat myös vasemman käden kuvioinnissa, pochiss. arpeggiato quasi campanelle e célesta. Palmgren käytti usein impressionististissa tekstuureissaan juuri vasemman käden osittaista arpeggiota, esim. Kuutamossa op. 54.

Palmgrenin kielometsä on suloinen, täydellisen herkkä ja koskettava tunnelmakuva. Laulu oli hyvin tunnettu Ruotsissa jo 1920-luvulla, jolloin sitä esittivät monet laulajat radiossa ja konserteissa. Maikin lisäksi tätä laulua esitti myös Minna Palmgren Selimin säestämänä, esimerkiksi Helsingin konservatoriolla 15. marraskuuta 1944.

Sjung, sjung, brusande våg! on Topeliuksen ihana runo, toinen kokoelmasta Selmas tankar i våren (1848), jonka Palmgren on kokonaisuudessaan säveltänyt. Runossa persoona kohtaa ilmestyksen yhden ja ainoan kerran, eikä voi tätä enää unohtaa: ”hans blick då var som en mörkblå våg…Guldglans på vågen, solsken i hågen…varm som den klara aftons glöd, när rosor om kärlek drömma…”

 Tähän unelmien laineille ajelehtimaan Palmgren jättää runon persoonan, joka tuntee meren laulun ja linnun liverryksen ja kehottaa näitä yhä laulamaan, mutta ne muistuttavat häntä vain rakkaudesta, joka ei syttynytkään, samoin kuin hänen oman sydämensä levoton sykähtely. Palmgrenin teos, johon on leikattu vain juuri tämä osa Topeliuksen runosta, rakentuu levottoman, turhautuneen, jopa masentuneen rakkaudenkaipuun ympärille.

Palmgren on lisännyt tekstiin aina kolmannen ”sjung” -sanan korostamaan persoonan kokemaa melankoliaa ja päämäärättömyyttä. Pianon tekstuuri on nyansoitu ppp sempre legatissimo e dolcissimo, ja kuvion jokaisen neljäsosan sisässä soi sydämen levoton sykähdys, joka rauhoittuu vasta kappaleen viimeisellä iskulla. Tällöin tekstin kolmas, melankolinen ”sjung” jää pois, ja runon persoona kääntää huomion omaan sydämeensä: ”Sjung, sjung, mitt hjärta Du! Klaga ej mera nu!” Myös tämä laulu oli Minna Palmgrenin ohjelmistossa, mm. Selimin 60-vuotisjuhlakonsertissa helmikuussa 1938, jolloin häntä säesti Ilmari Hannikainen.

Erik Nataniel Söderberg oli Uppsalassa vaikuttanut ruotsalainen toimittaja, runoilija ja psalmintekijä, johon Palmgren tutustui konserttimatkoillaan ja jonka tekstejä hän myöhemmin sävelsi useita. En moders farväl on äidin lähtösanat kauas aikovalle, mahdollisesti paremman tulevaisuuden perässä lähtevälle lapselleen. Palmgrenin koraalimainen tekstuuri korostaa tekstin rukouksenkaltaista siunausta. Palmgrenin sointutekstuuri on merkitty legatissimo, mikä tekee teoksesta paitsi legatoetydin, myös korostaa äidin ja lähtijän sielujen välillä olevaa katkeamatonta yhteyttä, ”oafslitlig kedjan som enar oss alltid”. Tässä laulussa varsinainen melodia on pianon koraalissa, jossa taasen voidaan havaita tiettyä hengellisen kansansävelmän poljentoa. Lauluosuus muodostuu kontrapunktisesti kietoutuen koraalimelodiaan.

                          *   *   *

Asparnas susning, Gula blad,
Ungdomstoner

Söderbergin teksteihin on sävelletty myös seuraavat kolme laulua. Asparnas susning kuvaa haapojen havinaa muistutuksena elämän katoavaisuudesta. Palmgren on kirjoittanut esitysohjeeksi Malinconico ja lehtien väreilyä kuvaamaan vibrato. Anna Hagelstam piti laulua hyvänä pianissimolaulun harjoituksena. Dynamiikan kasvaessa Palmgrenin nuottikuva suorastaan näyttää kesätuulen puuskissa voimakkaammin aaltoilevalta lehvästöltä 32-osanuotteineen.

Puiden lehtiä kuvaa niinikään Gula blad. Lehtien väreily on kirjoitettu vuorokäsin vibrato. Stringendo-tuulenpuuska saa lehdet putoamaan ja tarjoaa pohjan laulajan deklamaatiolle: luonto määrää elämän alun ja lopun eikä välitä siitä, mikä ihmiselle on rakasta. Laulun suoraviivainen, hieman raaka dynamiikka vastaa tekstin sisältöä.

Pehmeämmin soi sen sijaan Ungdomstoner, joka Hansenin julkaisussa on oikeutetusti saanut lisämääreen Romans – laulu on jo harmaantuvan puolison rakkaudentunnustus ja nuoruuden kevään ylistys. Tärkeää ei niinkään ole, toteutuivatko kaikki rakkauden unelmat vuosien myötä vaan se, että sielussa edelleen soi kevään lupauksen kaikuja, jotka Palmgren purkaa pianolle laulun huippukohdassa arpeggioin. Sen jälkeen onkin ihan mukava asettautua jälleen keinutuoliin pianissimo. Tässä laulussa piano muodostaa tasaisesti soljuvan sointupatjan, jonka varassa laulajan fraasit liikkuvat vuolaammin. Ungdomstoner kuului sekä Maikin että Minnan konserttiohjelmistoon, samoin kuin Asparnas susning.

opus 60

Kenties lähestyvä Suomen itsenäisyys on innoittanut Palmgrenia säveltämään kokonaisen opuksen suomenkielisiä lauluja keväällä 1917. Juveliuksen perheen kirjallisesti etevistä sisaruksista Valter Juva tunnetaan parhaiten runosta Jo karjalan kunnailla lehtii puu. Hän käänsi suomeksi huomattavan määrän ruotsin- ja saksankielistä runoutta. Juvan esikoisrunokokoelma vuodelta 1897 on palmgrenilaisittain sopivasti Kuvia ja säveliä. Helluntai soljuu lempeästi alkukesän illan rauhaa. Sitä kuultiin 1920-luvulla usein Maikin ja 1930-luvulla Minna Palmgrenin esittämänä. Laulusta tiedetään myös Anna Hagelstamin ja Martti Paavolan esitys vuodelta 1918.

Kehruulaulu ja Suvinen saari ovat molemmat Erkki Kivijärven tekstejä kokoelmasta Matkamies vuodelta 1915. Kivijärvi oli monipuolinen kulttuuripersoona ja aktiivinen erityisesti teatterikriitikkona ja näytelmäkirjailijana. Palmgren on kirjoittanut rukin surisemaan pianolle ppp ja antanut laulajalle yhden ainoan b-sävelen deklamaatiota varten sotto voce. Alkuperäistekstissä on runsaasti ajankäyttöä, johon Palmgren on säilyttänyt laulussaan mahdollisuuden. Runon väliosa on irroitettu omaksi kappaleekseen, ja myös Palmgren erottaa sen erilliseksi tekstuurikseen, jossa ”kohtalotarten kangaspuihin joutuvat elämänlangat” vaihtavat väriä arpeggioin. Laulu oli toistuvasti Minna Palmgrenin ohjelmistossa 1930- ja 40-luvuilla.

Suvinen saari on harvoja Palmgrenin yleisesti tunnettuja yksinlauluja, mistä on kiittäminen sen julkaisua osana suosittua laulukokoelmaa. Suvinen saari on kvarttiharmonioineen ja urkupisteineen kuin konsertissa myöhemmin kuultavan Var är vägens mål? -laulun pikkusisar. Kuten muissakin op. 60 lauluissa on havaittavissa tyylillistä seestymistä, haluttujen harmonisten ja soinnillisten keinojen suvereenia hallintaa,  tasapainoista ja punnittua käyttöä. Kivijärven tekstissä on nimetty unelmien saareksi Porvoon Emäsalo. Myös Suvinen saari kuului Minna Palmgrenin esitysohjelmistoon.

opus 70

Var är vägens mål? (Miss’ on matkan pää?) oli Palmgrenin lauluista Maikille läheisin ja esiintyi hänen ohjelmistossaan toistuvasti, usein myös yleisön erityisestä pyynnöstä. Laulun A-osa perustuu Ernst V. Knapen sanoittamaan, suomenruotsalaiseen polskamelodiaan lähes sellaisenaan. Knape oli kokkolalainen silmälääkäri ja kirjailija, joka muun kirjallisen tuotantonsa ohessa teki sanoituksia kansanmelodioihin. Melodian polskarytmit, joita Palmgrenin nuotinnuksessa ei juuri ole, kuuluvat kuitenkin kauttaaltaan Maikin tulkinnassa vuodelta 1929. Laulun B-osa on sitävastoin Palmgrenin omaa sävelkieltä. Sen valoisa ja laveasti molto espressivo maalaileva duurisävellaji muodostaa toiveikkaan kontrastin surumieliselle polskalle.

Knape ehdotti Palmgrenille kirjoittamansa David-oratorion säveltämistä, mistä hän kuitenkin kieltäytyi: ”Sinun runoutesi on aina innoittanut minua lauluihin, sen sinä kyllä tiedät. Tietäisitpä, miten kauniisti Maikki laulaa meidän laulumme ”Var är vägens mål!” Tämä laulu esitettiin sekä Maikin että Selimin hautajaisissa.

Laiskurin laulu (En latmansmelodi) on toinen Palmgrenin yksinlauluista, joka edelleen on jokseenkin tunnettu, erityisesti Kim Borgin tekemän suomennoksen ansiosta. Teksti on Ernst V. Knapen. Sen sävelala on Palmgrenille poikkeuksellisesti matalahko, jopa bassolle sopiva. Molemmista op. 70 lauluista on saatavilla myös orkesterisäestykselliset versiot, joita laulajat ovat esittäneet ja tallentaneetkin, sekä suomen- että ruotsinkielisinä versioina.

Vineta

Vineta on myytin mukaisesti Itämeren etelärannikolla sijainnut, loistostaan kuulu kaupunki, jonka uskotaan uponneen meren pohjaan. Se esiintyy aiheena runsaasti erityisesti saksankielisellä alueella, myös Palmgrenin hyvin tuntemassa Heinen Buch der Lieder -kokoelmassa. Palmgrenin lauluun  tekstin on tehnyt Olle Thunman. Laulu valmistui Maikin ja Selimin asuessa Rochesterissa, ja he ensiesittivät sen konserteissaan Helsingissä ja Turussa syyskuussa 1924.

Vinetan keskiössä on meren syvyyksistä kantautuva kellojen vaimea soitto, jolle pianon synkopoidut, matalat bassot muodostavat soinnillisen vastapainon. Pedaalinkäyttö on poikkeuksellisen runsas, sempre col ped. tuoden lauluun huojuvia, tummia sävyjä. Väliosassa esiin nousevat meren kuohut, ja lopulta laulun huippukohdassa kuuluu aaltojen alta yhä kaupungin soitto, joka todentuu pianon oktaavitekstuurissa trionfante.

Vineta on harmoniakieleltään verrattain rohkea ja esittämisen kannalta melko vaativa. Baritoni Teddy Björkman teki laulua tunnetuksi 1930-luvulla radiossa ja konserteissaan myös ulkomailla. Laulua kuultiin myös yksittäisissä konserteissa 1920-luvulla ja se oli Margherita Violanten ohjelmistossa joulukuussa 1935. Anna Hagelstam nosti Vinetan esiin harvoista kotimaisista alttoäänelle sopivista lauluista.

opus 94

Nämä neljä laulua edustavat Palmgrenin myöhäistä sävellystyyliä, jossa on uusklassismin vivahteita ja paluuta perinteiseen duuri-mollitonaliteettiin. Fraasimuotoilun vaihtelevuus ja irtaantuminen romanttisesta ilmaistusta tuovat lauluihin silti modernin vivahteen.

Leivonen valmistui jo vuonna 1935 ja kuului Minna Palmgrenin vakio-ohjelmistoon. Siitä tunnetaan myös orkesterisäestyksellinen versio, joka laulun tehot huomioiden lienee vaikuttava. Alussa piano maalaa palmgrenilaisittain purjehtivan sointupilvistön, jonka lomasta korkealla liitävää leivoa tähyillään. Vähitellen leivon liverrys alkaa kuulua pianon kuvioinnin alkaessa brillante. Palmgren ja Koskenniemi laittavat kovat piippuun leivon lähestyessä – ”mikä mahtava mahti sun säkeesi singonnalla!” Laulun viimeinen fraasi on muotoilultaan ja harmonioiltaan tehokas – ”onnesta ikikirkkaan, kiitävän hetkisen”.

Palmgren teki paljon yhteistyötä Larin-Kyöstin kanssa 1930- ja 40-luvuilla. Hänen teksteihinsä on sävelletty opuksen kolme muuta laulua, jotka julkaistiin vasta 1944. Kalastajaäidin joululaulun ensiesitys oli ilmeisesti Yleisradion konsertissa maaliskuussa 1946 Minna Palmgrenin laulamana. Siinä on hänen kehtolaulusävellyksilleen tuttuja elementtejä: suggestiivinen poljento, jossa nyt on myös meren keinunnan vivahteita. Meren vaarallinen arvaamattomuus kuuluu kappaleen lopussa musiikin jäädessä soimaan kvinttikäännettyyn septimisointuun – ”estä liian varhain lasta vaahtoon vaipumasta”.

Avartuva aatos soljuu vaihtelevissa tahtilajeissa, kalevalaisittain viisi-iskuisena. Teoksen teemoissa ja sävelkielessä on Leivosesta tuttuja elementtejä: korkeuksiin nouseva aatos tai laulu, pilvet ja taivas. Palmgrenille tyypillisesti tässäkin säkeistölaulussa voi kuulla koraalin tai kansanmelodian sävyjä. Tätä ja opuksen viimeistä laulua esittivät konserteissaan Helsingissä ainakin tunnettu oopperalaulaja ja lehtori Jorma Huttunen sekä oopperalauluja Bertta Sipilä, vuosina 1946-47.

Larin-Kyösti kirjoitti Kaukaiset mainingit Suursaaressa elokuussa 1927. Tekstin poljento on tässäkin saanut Palmgrenin valitsemaan vaihtelevasti viisijakoisen rytmiikan. Laulun keskivaiheilla esiintyy rouheita harmonisia tehoja, joiden konstailemattomuus on jollakin tapaa modernia. Laulun viimeisen säkeen loittonevan sointukulun jo iäkäs Palmgren säveltää tavalla, joka saa resignaation sävyjä: ”Niin meri, aurinko ja tähdet taivaan, taas hiljaa heijastuvat hengessäin”.

*   *   *

Jostain syystä taidemusiikin historiankirjoituksessa kansanmusiikin hyödyntäminen nähdään usein tunkkaisena, yksinomaan nationalistisena projektina. Palmgren hyödyntää teoksissaan monin tavoin nimenomaan sitä melodista ainesta, joka on jäänyt suomalaisen musiikin kansalliskertomuksen ulkopuolelle. Hänen kohdallaan kyse on pikemminkin kansanmusiikkikulttuurin säilyttämisestä ja kulttuurisen jatkumon muodostamisesta. Palmgrenille kansanmusiikilliset melodiat ja elementit kelpasivat sellaisinaan – tämähän on hyvä ja kaunis näin.

Kuten monet kansanmuusikot ovat viimeaikaisessa keskustelussa mediassa huomauttaneet, Suomessa ei oman musiikkiperinnön osalta suinkaan katsota liikaa sisäänpäin vaan pitäisi päinvastoin katsoa lähempää ja huomattavasti tarkemmin. Vaikka joitakin arvokkaita tallenteita Palmgrenin musiikista löytyykin, ei suomalainen musiikkikulttuuri kokonaisuudessaan ole juuri ollut Palmgrenin puolella. Vielä 1960-luvulle tultaessa hänen sävellyksensä olivat aktiivisessa esitys- ja opiskelukäytössä, mutta sen jälkeen perinnön siirtämisen ketju on vähitellen katkennut. Näin on toki käynyt suurelle osalle historiallista suomalaista musiikkia. Juuri tähän kiinnitti Izumi Tateno huomiota tullessaan 60-luvun Suomeen – hän löysi ympäriltään valtavat määrät kotimaista musiikkia, jota lähes kukaan ei enää esittänyt. Hänen toimittamiensa editioiden ansiosta suomalaista pianomusiikkia opiskellaan tällä hetkellä mahdollisesti Japanissa enemmän kuin Suomessa.

Mutta tuulet ovat kääntyneet. Kulttuuri kehittyy syklisesti, ja seuraavien vuosikymmenten aikana on jälleen näiden kätkettyjen aarteiden vuoro. Uudella tavalla ovatkin huomion kohteeksi nousseet myös esimerkiksi Armas Järnefeltin, Robert Kajanuksen, Toivo Kuulan, Uuno Klamin ja Ilmari Hannikaisen sävellykset. Jokaisen sukupolven on uudelleen arvioitava suhdettaan historiaan. Olisi syytä muistaa, että mikä tahansa kulttuuri voi olla ulospäin avoin ja vastaanottavainen vain siinä määrin, missä se on tietoinen ja itsevarma omista juuristaan. Palmgrenin kohdalla tuon puun juuret eivät kasvaneet yhdessä kuopassa.

10.2.2024

Henrik Järvi

                         

Lähteet:

Erityiskiitokset Heikki Poroilalle ja Eero Tarastille

Heikki Poroila: Selim Palmgrenin sävellykset, Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2014

Kimmo Korhonen: Selim Palmgren – elämä musiikissa, WSOY 2009

Eero Tarasti: Musiikin todellisuudet – Säveltaiteen ensyklopedia, Helsinki 2006

Ingeborg Larsson: Selim Palmgrenin yksinlaulujen analyysejä ja yksinlaulujen luettelo, 1968

Kansalliskirjaston digitaaliset lehtiarkistot

Suomen kansan e-sävelmät

Ylen arkistot: Piano ja laulu käsi kädessä, 1950

Oopperalaulajatar Minna Palmgren-Talwik, Valokuvaamo Tenhovaara 1930-33, Museovirasto,

Historian kuvakokoelma, Fazerin konserttitoimiston kokoelma